Kaavojen digitointikäytännöt vaihtelevat eri puolilla Suomea

Maankäyttö- ja rakennusasetuksessa (MRA 29 §) edellytetään, että kunnan on pidettävä karttaa tai karttayhdistelmää tai tietopalvelua, josta ilmenee kunnan koko asemakaava sellaisena kuin se on voimassa. Ympäristöministeriön vuoden 2018 lopussa toteuttamasta kaavojen digitointia koskevasta selvityksestä käy ilmi, että Suomen noin 57 500 voimassa olevasta asemakaavasta suuri osa on jo eri tavoin digitaalisia. Kaavoja on kuitenkin paljon edelleen pelkkinä rasterikuvina (15 %) tai paperilla (13 %).

Ministeriön selvityksen mukaan kustannustehokkain tapa edetä kaavojen digitoinnissa olisi keskittyä yksittäisten kaavojen sijaan ajantasakaavoihin ja niiden muodostamiseen yhtenäisellä tavalla. Kaavojen digitoinnissa voitaisiin edetä hierarkkisesti: ensimmäisellä tasolla digitoitaisiin vain kaavan ulkoraja ja siihen linkitettäisiin alkuperäinen aineisto. Seuraavalla tasolla digitoinnissa olisi myös aluevaraukset ja korkeammilla hierarkian tasoilla kaava taas olisi kansallisen kaavan tietomallin mukainen koko sisällöltään.

Toimitus Kirjoittaja

Vastaa