PÄÄKIRJOITUS
Maanmittauspäivät 2019 olivat järjestäjien näkökulmasta menestys ja saatujen palautteiden perusteella myös osallistujat tykkäsivät. Jo viime vuonna uudistettu konsepti on osoittautunut onnistuneeksi ja tapahtumapaikka hyväksi. Palautteiden perusteella kävijät arvostavat mm. laadukkaita avajais- ja päättäjäispuhujia, jotka tarjoavat uusia ja ehkä yllättäviäkin näkövinkkeleitä maanmittausalaan, työelämään ja elämään yleisestikin. Maanmittauspäiviä tullaan jatkokehittämään saadun palautteen perusteella. Yleisin kriittinen palaute koski pienempien salien ahtautta. Ensi vuodeksi meillä on alustava varaus Paasitorniin 18.–19.3.2020 ja varaukseen sisältyy juhlasalin lisäksi toinen isompi sali.
Keväällä toteutettu jäsenrekisterikampanja on tuottanut runsaasti yhteydenottoja ja jäsenten rekisteritietoja on saatu ajan tasalle (lisää jäsenrekisterikampanjasta ja arvonnan tuloksesta toisaalla tässä lehdessä). Tämä helpottaa yhteydenpitoa jäsenten kanssa ja loppupelissä säästää myös rahaa, kun esim. jäsenmaksut saadaan kerättyä ilman, että joudumme lähettämään kalliita maksukehotuksia. Jäsenmaksuja on tältä vuodelta vielä tätä kirjoittaessa jonkin verran maksamatta. Hallitus on tehnyt päätöksen, että loppuvuoden Maankäyttö-lehdet jätetään lähettämättä jäsenille, joiden jäsenmaksu on maksamatta. Jäsen voi tarkistaa oman maksutilanteensa kirjautumalla Membookiin tai lähettämällä sähköpostia osoitteella toimisto@milry.fi. Samaan osoitteeseen jäsen voi edelleen ilmoittaa muutoksista yhteystiedoissa tai maksuperusteissa (nuori/varsinainen/eläkeläinen).
Kansainvälisellä rintamalla ensi vuosi tulee olemaan tärkeä. FIG Working Week pidetään Amsterdamissa 10.–14.5.2020 ja MIL toivoo mahdollisimman runsasta osanottoa Suomesta. MIL tulee omalta osaltaan myötävaikuttamaan tähän siten, että mm. Helsingin FIG WW 2017:sta saadun ylijäämän tuotolla tuetaan jäsenten osallistumista tapahtumaan. Lisätietoja siitä tulee ensi syksynä. Kannattaa siis pitää silmät ja korvat auki!
Mikael Still
puheenjohtaja
Lataa koko lehti pdf-muodossa:
MILA 2/2019