KHO:n ja KKO:n ratkaisujen tarkastelua maisema- ym. immissiohaittojen korvausten osalta

Vuosaaren sataman melumuuri, joka suojaa Porvarinlahden Natura-aluetta satamamelulta. Melumuurin päässä näköalatasanne Horisontti. Melumuuri valmistui 2008 ja palkittiin Vuoden betonirakenteena. Kuva: Htm | Wikimedia Commons, CC BY-SA 3.0.

TEKSTI: SAMPO HATUNEN
Tämän lehden pakinassa on aiemmin ihmetelty KKO:n ja KHO:n ratkaisujen tai periaatteiden eriparisuutta. Viime aikoina myös TV 1:n MOT-ohjelmassa ihmeteltiin, kuinka on mahdollista, että yhden turkulaisen liikemiehen verorikosasiassa hovioikeus kumosi liikemiehen käräjäoikeudessa saaman verorikostuomion kokonaisuudessaan, mutta hallinto-oikeus-linjalla jutun käsittely jatkuu. Tässä kirjoituksessa keskitytään kuvaamaan pakkolunastustoimitusten korvauskäytännön kehitystä.

Pakkolunastustoimituksissa korvaussäännökset ovat lähes identtiset sekä nykyisen vesilain että alla mainitussa tapauksessa sovelletun ns. vanhan vesilain mukaisten korvaussäännösten kanssa. Varoituksen sanana esitän kuitenkin, että tämä kirjoitus ei ole laadittu sellaisella pieteetillä, minkä juridinen artikkeli yleensä edellyttää, vaan siinä on tarkoitus kiinnittää huomio korvauskäytännön erilaisuuteen. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 17.7.2018 taltionumero 3502 Vuoden 2018 heinäkuussa KHO antoi ratkaisunsa Vuosaaren sataman rakentamiseen liittyvistä korvausasioista, joka ratkaisu sisältää joitain mielenkiintoisia kohtia. Käytännössä KHO hyväksyi Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisut mm. maisemahaitasta. Mainittava kyllä on, että kyseessä ei ole ns. ennakkopäätös ja sen kyllä ymmärtää, koska juttu on hyvin laaja, vaikeaselkoinen ja on kestänyt lähes 20 vuotta. Ratkaiseva seikka KHO:n päätöksessä ja tässä kirjoituksessa on, että Vuosaaren varsinainen satama ja ns. meluesteseinämän perusta on rakennettu vesilain mukaisten lupien perusteella, joista ensimmäinen oli annettu jo vuonna 1999. Sen sijaan itse melueste, joka on korkealle nouseva maisemaa hallitseva seinämä, jonka takaa mantereen kiinteistöille näkyy vain nostokurkien yläpäät, on rakennettu asemakaavan perusteella em. meluesteen perustan päälle. Samalla siis avoin merimaisema muuttui mantereen kiinteistöiltä katsottaessa meluesteen hallitsemaksi satama-alueeksi. Hallinto-oikeudessa lomarakennuspaikkakäytössä olevilta saarikiinteistöiltä satama laitteineen näkyy em. meluesteen sivuitse ja etäisyys niiltä satamaan on 600–850 metriä. Näiden haitankorvausten määräämisessä silmään pisti hallinto-oikeuden ratkaisussa se, että saarikiinteistöille määrättiin maisemahaitasta korvausta suurimmillaan noin 28 000 euroa. Sen sijaan niille mantereen kiinteistöille, joille em. melueste näkyy hallitsevasti noin 350–700 metrin päässä, ei määrätty meluesteestä johtuvasta maisemahaitasta korvausta, koska melueste oli rakennettu asemakaavan perusteella, siis vesilain mukaisella luvalla rakennetun meluesteen perustan päälle. Näistä kiinteistöistä osa on lomarakennuspaikkakäytössä ja osa ympärivuotisessa käytössä. Asia käsiteltiin ns. vanhan vesilain mukaisella menettelyllä, joka oli neliportainen. Toimitusmiehistö (katselmusinsinööri ja kaksi uskottua miestä) määräsi mantereen kiinteistöille maisemahaitasta korvausta noin 28 000 euroa, mutta Aluehallintovirasto poisti mantereen kiinteistöjen maisemahaittakorvaukset kokonaan. Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi maisemahaitasta vaaditut korvaukset meluesteen osalta, koska se on rakennettu asemakaavan perusteella, mutta määräsi haitankorvausta noin 5 000 euroa perustelematta kylläkään mitenkään ratkaisua. Korkein hallinto-oikeus pysytti hallinto-oikeuden ratkaisun perusteluineen. Asemakaavan merkitys korvattavuudelle onkin sellainen seikka, jossa pakkolunastuskorvausten käsittely toimituksissa, maaoikeuksissa ja korkeimmassa oikeudessa eroaa edellä mainitusta hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun linjasta.

Lue koko artikkeli pdf-muodossa:

 

Toimitus Author

Vastaa