TEKSTI: ARI LAITALA
Puolitoista näyttää olevan luku, jolla tulee olemaan huomattavan suuri merkitys elämäämme. Niin sinun, minun kuin meidän kaikkien muidenkin elämään. Lähellä, kaukana, niin pienissä kuin suurissakin asioissa; tasapuolisesti ikään, uskontoon, sukupuoleen, etniseen taustaan, suuntautumiseen, asuinpaikkaan jne. katsomatta.
1,5 metriä tuntuu olevan se luku, jota useimmiten suositellaan turvaväliksi koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Suositusten vaihteluväli näyttää asettuneen metristä kahteen, mutta turvavälin itsessään on vain asian ensimmäinen ulottuvuus. Toinen on niiden tilanteiden välttely ylipäänsä, joissa turvaväliä täytyisi ryhtyä silmämääräisesti edes arvioimaan.
Kuka muistaa vielä takavuosien suositun mantran, jossa hoettiin, kuinka tärkeitä satunnaiset kohtaamiset työpaikoillamme ovatkaan. Näiden kohtaamisten piti vauhdittaa uusien kontaktien ja ideoiden syntymistä niin aulaQtiloissa, hisseissä kuin avokonttoreissakin. Nyt nuo tilat ovat edelleenkin varsin tyhjiä, viruksen toisen aallon kerätessä voimiaan. Ajatus hissiin menosta muuten kuin yksin tuntuu suorastaan riskinotolta. Työtoverin aivastus avokonttorissa saa kylmän hien kihoamaan otsalle. Olisiko niin, että alamme piankin kaivata koppikonttoreitamme.
Mutta jottei totuus unohtuisi, on hyvä muistaa, että etätyö ei ole nyt eikä myöhemminkään läheskään kaikkeen työhön sopiva ratkaisu. Mainitaan nyt vaikka rakennussektori, kiinteistönhoito ja puhtaanapito, jätehuolto, hoivatyö, logistiikan ja kaupan työntekijät jne. Samalla työmarkkinoille näyttää syntyvän uusi jakolinja niiden välille, jotka tekevät työtä pääosin kotona tai pääosin jossain muualla. Työ- ja työehtosopimuksista tuttu sana työntekopaikka alkaa saada uusia merkityksiä.
Epävarmuutta virustilanteen kanssa on kuitenkin edelleen paljon. Riittävän toimiva ja turvallinen rokote tulee kyllä ennen pitkää ja sairastumisen riski voidaan painaa hyvin alas. Tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen tai viimeinenkään virus. Osa asiantuntijoista on sitä mieltä, että Virus jää enemmän tai vähemmän riesaksemme, ehkä hyvinkin pitkäksi aikaa. Julkisesta kirjoittelusta saa myös käsityksen, että riittävän pahantahtoiset ja hyvin resursoidut ryhmät voisivat tuottaa samantyyppisiä viruksia myös keinotekoisesti.
1,5 on toisellakin tapaa hyvin merkittävä lukuarvo. Se on tavoitearvo, johon planeetan lämpeneminen nykytasolta pitäisi pysäyttää. Luvussa saattaa olla pieni tinkivara, mutta selvästi alle kahden asteen pitäisi jäädä kuitenkin. Monien mielestä puolitoistakin on liikaa mutta alle yhden asteen ei taideta päästä millään, vaikka CO2-ekv. nettopäästöt saataisiin pikaisestikin lähelle nollatasoa. Tällainen tavoite on tietysti täydellistä utopiaa vielä hyvin pitkään.
Kevään ja kesän olemme saaneet kuitenkin lukea ilahduttavia uutisia siitä, kuinka globaalit CO2-päästöt ovat olleet vähenemään päin koronavitsauksen aiheuttaman talouden jarrutuksen myötä. Varsin suuriakin arvioita on ollut mediasta mahdollista löytää, jopa 20 %:n päästövähenemiin asti tämän vuoden osalta.
On kuitenkin syytä pitää mielessä päästöjen nykytaso. Globaali CO2-nettolisäys ilmakehään on tänäkin vuonna kymmeniä miljardeja tonneja, määrän ollessa todennäköisesti varsin lähellä vuoden 2019 tasoa eli noin 38 gigatonnia. Karkeasti ottaen ollaan siis tasolla 5 000 kg / globaali kansalainen / vuosi. Tähän tulevat sitten vielä muut kasvihuonekaasut ja päästölähteet päälle, noin 2 000 kg.
Tilannekuvan kannalta ehkä oleellisin seurattava asia on ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kehitys. Ilmakehän CO2-pitoisuuden ”sykkeenmittauksena” voidaan pitää Mauna Loan mittausasemaa Havaijilla. Ilma tässä osassa Tyyntä valtamerta on hyvin sekoittunutta ja mittausasema on kaukana päästölähteistä ja -nieluista. Asema on pisimpään (vuodesta 1958) yhtäjaksoisesti toiminut ilmakehän CO2-pitoisuuden mittausasema. 19.9.2020 asemalla mitattu ilmakehän CO2-pitoisuus oli 411,16 ppm (miljoonasosaa). Pitoisuuteen liittyy selkeä säännönmukainen vuodenaikaisvaihtelu, joten luontevaa vertailukohtakohtaa on syytä hakea vuoden takaa. 19.9.2019 lukema oli 408,77 ppm. Datapisteitä laajemmin tarkasteltaessa havaitaan, että vallitsevassa nousutrendissä ei tämän(kään) vuoden osalta näyttäisi olevan silmin havaittavaa poikkeamaa.
Vaikka CO2-ekv. päästöjen globaali kasvu saataisiin pysähtymään ja trendi kääntymään alaspäin, olemme edelleen hyvin korkealla tasolla lämpenemistavoitteita ajatellen. Näin on tilanne kehittyneessä ja edistyneessä Suomessakin, jossa CO2-ekv. päästöt vuonna 2019 olivat noin 53 miljoonaa tonnia (Tilastokeskuksen pikaennakkotieto 28.5.2020). Suomen osalta merkittävää kuitenkin on hiilinielujen eli ns. LULUCF-sektorin suuri koko (maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous), joka oli määrällisesti noin –17 miljoonaa CO2-ekv. Tämä huomioiden pääsemmekin sitten alle globaalin keskiarvon henkeä kohti laskettuna.
Työtä kestävien kaupunkien kehittämisessä siis riittää ja rakentamattomankin ympäristön merkitys tässä suhteessa on huomattavan suuri. Aika ajoin voidaan tietysti myös kysyä, onko meidän ponnistuksillamme globaalissa mitassa mitään merkitystä. Vaikka Suomessa ja EU:ssa kehitys on ollut suotuisa jo pitkään, on globaali trendi ylöspäin. Tällä menolla koittaa vielä aika, jolloin meiltä – sinulta ja minulta – kysytään: ”Teittekö te oman osuutenne?”. Haluaisimme varmaankin sanoa että ”Ainakin me yritimme” tai ehkä jopa niin, että ”Teimme”.
Lue koko artikkeli PDF-muodossa:
