Maapolitiikan strategiat – teoriaa ja alustavia havaintoja suomalaisista kunnista

TEKSTI: PAULIINA KRIGSHOLM, TUULIA PUUSTINEN, TEA LÖNNROTH, HEIDI FALKENBACH JA ELIAS OIKARINEN
Maapolitiikan kautta vaikutetaan yhdyskuntien kehittymiseen eli siihen, mitä rakennetaan ja minne. Maapolitiikka ja sen keinovalikoima voidaan ­hahmottaa interventiona eli julkisen vallan väliintulona, jonka kautta ­kehittämistä ohjataan haluttuun suuntaan.

Maapolitiikan keinovalikoiman käytön reunaehdot määrittyvät lainsäädännössä, mutta kunta pystyy silti vaikuttamaan intervention muotoon eli siihen, minkälaisin keinoin ja käytännöin se edistää maankäytöllisiä tavoitteitaan. Tämä kirjoitus avaa maapolitiikan strategian käsitettä ja lisäksi tarjoaa uutta empiriaan pohjautuvaa tietoa suomalaisten kuntien maapolitiikan strategioista.

Maapolitiikan jaottelusta

Tieteellisessä kirjallisuudessa on perinteisesti puhuttu aktiivisen ja passiivisen maapolitiikan maista (esim. Hartmann ja Spit, 2015). Aktiivisella maapolitiikalla viitataan tilanteeseen, jossa julkinen valta osallistuu aktiivisesti maan kehittämiseen. Eli tietyissä maissa kuten Suomessa, Ruotsissa, ja Alankomaissa kunnat ovat tyypillisesti hankkineet kaavoittamattomia maita omistukseensa, kaavoittaneet nämä maat, rakentaneet tarvittavan infrastruktuurin sekä lopulta luovuttaneet tontteja eteenpäin rakentajille. Toisaalta taas monessa maassa vallitseva käytäntö on jättää maan kehittäminen yksityisille toimijoille. Esimerkiksi Saksassa ja Isossa-Britanniassa harjoitetaan tämänkaltaista passiivista maapolitiikkaa.

Lue koko artikkeli PDF-muodossa:

Toimitus Author

Vastaa