TEKSTI: MARKKU MARKKULA
Nykyhallituksella on kunnianhimoiset tavoitteet uudistaa paljonkin kiinteistö- ja ympäristöoikeudellista lainsäädäntöä. On mielenkiintoista nähdä, kuinka hyvin tässä onnistutaan. On lisäksi mahdollista, että uudistuksista osa toteutuu, kuten edellisellä hallituskaudella kävi yksityistielain kanssa, siten, että pääosin uusi lainsäädäntö on kuin vanha laki kuorrutettuna joillakin uusilla termeillä.
Tällainen uudistus saattaa myös olla kysymyksessä, kun esim. vuoden 2000 maankäyttö- ja rakennuslakia sekä vuoden 1978 ns. lunastuslakia uudistetaan. Näiden molempien lakien sisältöjen taustalla on myös Ruotsin vastaava lainsäädäntö, jonka sisältönä on ollut toisen maailmansodan jälkeisen ajan ajattelu yhteiskunnan ja virkamiesten (ombudsman ym. nimikkeet) tarpeesta puuttua yhteiskunnassa ja ympäristössä tapahtuviin muutoksiin, jonkin verran rivikansalaisten vaikutusmahdollisuuksia sivuten ja ehkä leikaten.
Todellisten reformien suhteen olen hiukan epäileväinen nykyisessä tilanteessa ja pessimistinen, vaikka meillä Suomessa esimerkiksi on ollut EU:n puitteissa länsimainen demokratiaa korostava ajattelutapa ja lainsäädäntö ollut malleina jo vuodesta 1995. Lähidemokratialla esim. kaavoituksessa itse ymmärrän muutakin kuin viranomaisten, kaupunginosayhdistysten ja yhden asian liikkeiden kannattajien kuulemista. Esimerkiksi aikoinaan Lohjalla kuntavaaleissa noin 1980-luvulla ”Kaaritien vastustajat” oli eräs mielenkiintoinen yhden asian liike. Lohjan sisäänajotietä Helsingin suunnalta ei saanut liikkeen mielestä tehdä yhteen tiettyyn paikkaan, jossa muistaakseni ennen oli kalkkitehtaan tms. rautatie. Tämä yksi asia ja hankkeen vastustaminen oli syy perustaa puolue tai valitsijalista kuntavaaleihin. Ja ääniä tuli, kun oli konkretiaa.
Poliittiset äärilaidat molemmilla puolin edustavat selkeän radikaaliuden ohella joskus myös konservatismia ja saavutettujen etujen puolustamista, vailla isompia perusteluja, paitsi että ”näin on aina ennenkin ollut ja on syytä olla edelleenkin”. Lisäksi vain uusia virkoja julkishallintoon perustamalla ei talouskasvua ja tulosta välttämättä tule.
Elinkeinoelämän ja viennin tuottojen kautta syntyvä ylijäämä, josta osa menee veroina julkishallinnolle, mahdollistaa yhteiskunnan yhteisten varojen järkevän käytön esim. suojelualueiden tai katujen lunastamiseen yksityisiltä perustuslain 15 §:ssä tarkoitettua täyttä korvausta vastaan. Ilman sanottua ylijäämää ei ole verotuottojakaan ja veroeuroja. Jos julkishallintoon ei kerry sanottua ylijäämää, esimerkiksi ilmastonmuutoksen hidastaminen pelkin lainsäädännön keinoin on hankalaa taloudellisesti, vaikka sinänsä kannatankin ilmastonmuutokseen ja ympäristönsuojeluun sisältyvää ns. läpäisyperiaatetta ja taloudellisia satsauksia kaiken ympäristöoikeudellisen ja ympäristöön vaikuttavan sääntelyn täytäntöönpanossa ja muussa toteuttamisessa.
Lue koko artikkeli PDF-muodossa:
Keskustelua
