TEKSTI: ANTTI KUPARINEN
Suomen alueella on toiminut maanmittareita vuodesta 1633. Ensimmäinen sai kuninkaalta tehtäväkseen kartoittaa Ruotsin Itämaakunnan kaupungit ja kylät. Valtion maanmittareiden päätehtäväksi tuli yleiskarttojen kasaamisen ohella maanomistuksen ja verollepanon järjestely.
Näitä tekivät jakomaanmittarit palkkanaan kulloinkin voimassa olevan taksan mukainen urakkapalkka ja vähäinen aina valtion palkkaustaulukoiden alapään kuukausipalkka eikä sitäkään usein riittänyt kaikille ylimääräisille maanmittareille.
Etätyöläisinä
Noin vuoteen 1900 mennessä Etelä-Suomessa oli isojako saatu suoritetuksi ja luotu edellytykset maatalouden kehittämiselle. On helppo ymmärtää, että jaot osoittautuivat varsin pian viljelyksen kannalta korjausta vaativiksi. Alkoivat isojaon järjestelyt ja uusjaot ja niiden yhteydessä osittaminen. Vuoden 1917 lopussa oli toimitusmaanmittareita 240 ylimääräisinä, joista vain 100 sai vaatimatonta kuukausipalkkaa ja loput yrittivät selviytyä pelkillä taksapalkkioilla.
Maanmittarit olivat varsinaisia etätyöläisiä. Kukin työskenteli omien toimitustensa piirissä ja harvoin tapasivat toisiaan. Saman toimituksen työt saattoivat jatkua viikkokausia. Asianosaisten tuli järjestää majoitus ja ylläpito kohtuullista korvausta vastaan.
Kuusamon isojaossa toimitusinsinööri Ilkka Leinonen uskottuine miehineen saapui sovitulle välipalalle. Emäntä siivoili pöytää. Tyttönen piirteli toisessa päässä. Emäntä katsahti ja totesi: ”Elä laps kulta piirrä pilluu virskirjaa äiti tuop Yhteishyvän”.
Lue koko artikkeli PDF-muodossa:
Taksamaanmittarit
