TEKSTI: ARI LAITALA
Valtava tragedia – Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan – on tätä kirjoitettaessa kestänyt kaksi kuukautta. Länsimaisesta näkökulmasta on koko ajan vaikeampaa ymmärtää sodan aloittamisen ja jatkamisenkin motiiveja.
Meillä on kuitenkin sisäsyntyinen tarve ymmärtää tapahtumia. Se on syväkoodattu geeneihimme. Luonnonvalinta on suosinut niitä, joilla on ollut kyky havainnoida ympäristön tapahtumia, ymmärtää syy- ja seuraussuhteita ja luoda laajempia malleja havaintojen pohjalta.
Hyökkäyssodan aloittamista arvioitiin mediassa laajasti sodan alkuvaiheessa. Enemmän tai vähemmän asiaan epäilemättä liittyy ”vinoumateoria”. Jees-miesten ympäröimän itsevaltiaan todellisuuskuva alkaa vähitellen vääristyä. Ajan mittaan hänelle suodattuu vain mieleistä informaatiota ja todellisuus alkaa näyttäytyä entistä enemmän toiveiden ja haaveiden mukaisena. Ja lopulta ehkä aivan toisenlaisena, jollainen se varsinaisesti on.
Ilmiö on tuttu niin politiikan kuin liike-elämänkin puolelta. Asiaa käsittelee mm. Jim Collins bestsellerissään Hyvästä paras. Kirjassa hän osoittaa, kuinka liike-elämän puolella kaikkein menestyneimmillä johtajilla on ymmärrys ja kyky hankkia informaatiota ympäristöstään sellaisena kuin se on. Yksi Collinsin esimerkeistä tulee politiikan puolelta. Hän mainitsee Winston Churchillin, joka toisen maailmansodan aikana loi pääministerinä virallisten informaatiokanavien rinnalle erillisen suoraan alaisuudessaan toimivan tiedonhankintaorganisaation.
Lue koko artikkeli PDF-muodossa: