Yhdysvaltain avaruushallinto NASA haluaa selvittää, voisiko astronautin selkään kiinnitettävä reppukeilain kartoittaa ympäristöä reaaliajassa ja tehdä siitä samalla 3D-mallin. NASAn testaaman keilaimen taustalla on vuosien yhteistyö NASAn ja Paikkatietokeskus FGI:n asiantuntijoiden välillä.
Vuonna 2011 tutkimusprofessorit Antero Kukko ja Harri Kaartinen kehittivät ensimmäisen laserkeilausrepun ja yhteistyö Paikkatietokeskuksen ja NASAn välillä alkoi 2014. Kannettavalla reppukeilaimella tutkijat harjoittelevat Kuun tutkimista vastaavanlaisissa oloissa Maassa mm. tulivuori- ja meteorikraatereissa.
Tutkimuskäytöstä alkunsa saanutta reppukeilausta hyödynnetään laajasti myös kaupallisessa käytössä esimerkiksi kaupunkiympäristön muutosten päivityksessä sekä uusien rakennusten suunnittelussa.