TEKSTI: ARI LAITALA
Tätä kirjoitettaessa hallitustunnustelut ovat käynnissä ja varsinaiset neuvottelut juuri käynnistymässä. Alkamassa on uusi nelivuotinen lainsäädäntöurakka. Kuten tavallista myös maankäyttöön, kiinteistöihin ja liikkumiseen liittyviä asioita tulee pyörimään neuvottelupöydässä.
Hallitusneuvotteluja on tuttuun tyyliin alustettu lehdistössä muidenkin kuin puolueiden toimesta. Edunvalvontajärjestöt ja muutkin kynnelle kykenevät ovat esittäneet toiveitaan ja näkemyksiään, ja tietysti aivan konkreettisiakin avauksia.
Kiinnostavaa keskustelua on käyty jo jonkin aikaa raideliikenteen kehittämiseen liittyen. Nopeampia raideyhteyksiä on haikailtu niin itään, länteen kuin pohjoiseenkin. Etelän suunnan puolestapuhujia ei juuri ole näkynyt. Ehkä tätä suuntaa pohditaan vakavammin vasta neljän vuoden päästä, jolloin Rail Baltican rakennustyöt ovat jo pitkällä ja Suomen sijainti eurooppalaisena pussinperänä konkretisoituu entisestään. Kiinnostava yksityiskohta on, että neljä vuotta sitten kovasti esillä ollut niin sanottu pisararata tuntuu kadonneen kartalta ja kaavailuista tyystin.
Kiinnostavaan saumaan – liekö sattumaa? – tuli hiljan Finnairin ilmoitus siitä, että se olisi lopettamassa lentoliikenteen Helsingistä Tampereelle ja Turkuun kokonaan. Tämän kuvittelisi lisäävän vettä nopeammista raideyhteyksistä käytävään keskustelumyllyyn. Näinhän on sitten käynytkin. Finnairin ilmoituksen valossa varsinkin Turun ja Tampereen suuntien nopeuttaminen tuntuu nyt entistä oleellisemmalta. Tosin ilmassa on hiukan savun katkua. Ehkä kyseessä on viesti? Jos rahaa löytyy, voidaan tappiollisia reittejä jatkaa kuitenkin. Jos ei, niin vaihtoehtona ovat uudet klo 4.05 Helsinkiin lähtevät bussit, lehtijutun mukaan.
Lue koko artikkeli PDF-muodossa: