Pääkirjoitus: Älykaupungin päivitys

TEKSTI: ARI LAITALA

Älykäs kaupunki. Mikä se on? Konseptin kehittäjäksi mainitaan ainakin Arun Mahizhnan (1999), joka alleviivasi erityisesti ICT-teknologian mahdollisuuksia kaupunkitoimintojen kehittämisessä. Tästä lähtien konseptin muotoutuminen näyttääkin keskittyneen pitkälti digitalisaation mahdollisuuksiin niin datan keräämisessä, tiedonsiirrossa kuin analyysissä ja lopulta tietysti sen mahdollisimman älykkäässä hyödyntämisessä.

Viime vuosina konsepti näyttää kuitenkin laajentuneen. Älykkyys on paljon muutakin kuin datan keräämisen ja hyödyntämisen ympärille kietoutuvaa digitalisaatiokehitystä. Puneet Batra esittää varsin tuoreessa kirjoituksessaan ”The Evolution of Smart Cities” periaatekuvauksen älykkään kaupungin evoluutiosta. Ensin on yksittäisiä ideoita, jotka konseptoinnin, living labien, pienempien yhteisökokeilujen, uusien aluekehityshankkeiden ja lopulta koko olemassa olevan infrastruktuurin päivityksen myötä pääsevät lopulta itse asiaan, ihmiseen ja luontoon, niiden hyvinvointiin ja kukoistukseen.

Digitalisoitunut kaupunki ei siis sellaisenaan ole välttämättä vielä kovinkaan älykäs. Toki digitaalisuus on keinotekoisen älykkyyden perusta ja inhimillisen älykkyyden ilmentymien mahdollistaja. Esimerkiksi se, että valaistus reagoi liikkeeseen, ei ehkä vielä ole merkki erityisen korkeasta älykkyydestä.

Paljon toki riippuu siitäkin, mitä älykkyydellä tässä yhteydessä tarkoitamme.

Ilmeisesti olemmekin älykaupunkikehityksessä vielä varsin alkutaipaleella. Varsinkin isommat kaupungit ovat jättimäinen, erittäin monimutkaisten riippuvuussuhteiden verkosto. Yhdellä sektorilla tehty päätös voi vaikuttaa tulevaisuudessa monella tapaa useilla muilla sektoreilla. Esimerkiksi asumiseen ja rakentamiseen liittyvillä ratkaisuilla on tyypillisesti monenlaisia ja pitkäikäisiä vaikutuksia kaupungin sosioekonomiseen rakentumiseen ja asukkaiden hyvinvointiin. Ehkä tässä mielessä älykaupunkikehitys ei edustakaan mitään radikaalisti uutta. Nämä tavoitteet ovat olleet kaupunkikehittämisen agendalla jo hyvin pitkään.

Kiinnostava ja varsin läheinen kaupunkiesimerkki meille suomalaisille on Kööpenhamina. Tilastoista selviää moni asia, mutta havaintoja kaupungin älykkyydestä voi tehdä katutasollakin. Jo aivan kaupungin keskustassa huomio kiinnittyy muutamiin seikkoihin, kuten esimerkiksi siihen, kuinka vähän vartijoita liikkuu vaikkapa päärautatieasemalla. Ja aina vaan se polkupyörien ja pyöräilijöiden määrä jaksaa ihmetyttää.

Kuinkahan paljon niillä mahdetaan ajaa päivittäin? Ehkä satoja tuhansia kilometrejä kaikki yhteen laskien. Sellaiset määrät alkavat toden teolla näkyä jo henkilöautojen liikennemäärissä ja jopa joukkoliikenteen vähäisempänä käyttönä. Samalla kun fossiilisen energian (ja kaiken koneellisen energian) käyttö konevoimalla liikkumiseen on vähentynyt, on ihmisten oman energian käyttö tietysti lisääntynyt. Tällä täytyy olla jo kansanterveydellisen tason vaikutuksiakin.

Useinkin suotuisissa kehityskuluissa on mukana myös ripaus tuuria. Sellaista on tainnut olla mukana Kööpenhaminan tapauksessakin, kun Tivoli aikoinaan keksittiin sijoittaa aivan kaupungin keskustaan. Sieltä se sykkii iloa kaupunkilaisten keskuuteen ja muistuttaa hauskanpidon ja hauskuuden tärkey­
destä. Älykäs kaupunki on myös hauska kaupunki, eikä tämä toteamus rajoitu tietenkään vain huvipuistojen sijoittumiseen.

Lopulta älykaupungin kehittäminen on myös pitkäjänteistä ja johdonmukaista työtä. Palataan vielä Kööpenhaminaan, jossa pyöräilyn ohella liikutaan paljon metrossakin. Se ei ole ihme. Kaupungin metroverkostoa on kehitetty jo kauan päämäärätietoisesti. Kaukokatseisuuden tuloksena on kuljetusjärjestelmä, joka on melkeinpä kuin tulevaisuudesta. Automaattimetrot suhaavat tiheällä vuorovälillä kaupungin joka kolkkaan. Tämä on melkein kuin teleportaatiota. Tässä suhteessa Kööpenhamina on vetänyt kyllä pidemmän korren suhteessa Helsinkiin, vaikka meidän ratikkamme niin kivoja ja söpöjä ovatkin.

Helsinki ja Kööpenhamina on varsin kiinnostava parivaljakko monissakin vertailuissa. Molemmat sijoittuvat korkealla erilaisissa älykaupunkivertailuissa. IMD:n (International Institute for Management Development) tuoreessa rankingissa Helsinki päihittää Kööpenhaminan niukasti sijoittumalla kuudenneksi, kun Köpis jää sijalle 7. Kiinnostavaa on myös maiden keskinäinen kova kilvoittelu maailman onnellisimman kansan tittelistä. Tämäkin kisailu on kovin tasaista, mutta tässäkin kilvoittelussa on Suomi ollut hienoisesti niskan päällä, useimmiten maailman ykkösenä.

Lue koko artikkeli PDF-muodossa:

Ari Laitala Kirjoittaja

Vastaa