TEKSTI: PASI LAURILA
Nykyisin puhutaan paljon turvallisuudesta ja varautumisesta erilaisiin ihmisiä ja
yhteiskunnan toimintoja uhkaaviin vaaroihin. Avaruudesta tuleviin uhkiin alettiin varautua 1970-luvulla, kun auringonpurkaukset aiheuttivat sotilaallisia vaikutuksia. Esimerkiksi Yhdysvaltain ohjuspuolustus laitettiin hälytystilaan vuonna 1967 ja merimiinoja räjähti Vietnamin rannikolla vuonna 1972.
Globaalit uhat
Vuonna 2019 julkaistu BBC:n uutinen luetteli vuoden neljä suurinta uhkaa ja niiden todennäköisyydet ihmiskunnalle seuraavasti:
– vakavan pandemian todennäköisyys 1,5 %
– ydinsodan todennäköisyys 0,6 %
– teknisiä järjestelmiä vaurioittavan auringonpurkauksen todennäköisyys 0,6 %
– supertulivuoren purkauksen todennäköisyys 0,001 %.
Muistamme, että koronaviruspandemia alkoi joulukuussa 2019 kiinalaisessa Wuhanin kaupungissa. Tauti oli tappanut vuoden 2022 loppuun mennessä ainakin noin seitsemän miljoonaa ihmistä, mutta sen lopulliset syyt ja vaikutukset selviävät vasta myöhemmin. Muistamme myös, että Venäjä hyökkäsi perusteettomasti Ukrainaan 24.2.2022 ja sota jatkuu edelleen. Kaiken perinteisen raakuuden lisäksi Venäjä on sotatoimiensa yhteydessä pitänyt esillä ydinaseiden käytön mahdollisuutta. Ydinsodan riski on näin noussut.
Luonnon tuottamista uhista voimakkaan auringonpurkauksen synnyttämä geomagneettinen myrsky on muutamien kymmenien vuosien aikaikkunassa lähes varma tapahtuma. Sen seurauksiin voidaan varautua ja sen inhimillinen hinta on todennäköisesti pieni verrattuna ihmisten ja valtioiden välinpitämättömyyden, vallanhimon ja suurenhulluuden synnyttämiin pandemioihin ja sotiin.
Ilmastonmuutoksen synnyttämä lämpeneminen ei ole vuositason uhka, minkä vuoksi sitä ei mainita edellä lainatussa listassa. Ilmastonmuutos on tulevien sukupolvien uhka. Sen vaikutukset tulevat vähitellen näkyviin. Nykyisin eläville ihmisille muutos ei ole katastrofi, mutta seuraaville sukupolville se tuo kasvavia vaikeuksia.
Lue koko artikkeli PDF-muodossa: