TEKSTI: MATTI HOLOPAINEN
Olen koettanut tulkita hallitusohjelman linjauksia ja muotoiluja kuntien maankäytön ja koko teknisen sektorin näkökulmasta. Aloitetaan tässä kolumnissa näkökulmasta ”kuntien vastuut ja resurssit” hallitusohjelmassa.
”Valtio sitoutuu kompensoimaan kunnille asetettavat uudet tehtävät ja velvoitteet sekä mahdolliset tehtävien laajennukset rahoittamalla ne täysimääräisesti tai purkamalla muita velvoitteita.”
Muutama eduskunta taaksepäin, ministeriöiltä kyseltiin, mistä kuntien tehtävistä voitaisiin luopua. Yksikään ministeriö ei silloin löytänyt yhtään kuntien tehtävää, josta olisi voitu luopua. Johtuiko kyselyn tulos siitä, että ministeriöllä ei ole aidosti vastuuta lopputuloksesta. Kunta vastaa lakisääteisen tehtävänsä toteuttamisesta sekä toiminnallisesti että taloudellisesti, ei ministeriö. On raadollista, että mitä enemmän kunnilla on tehtäviä ao. ministeriön vastuualueella, sitä enemmän rahaa ministeriö voi vaatia valtion talousarviosta kuntien ohjaamiseen ja valvontaan. Eli ministeriön valta ja budjetti kasvavat vastaavasti. Pukki kaalimaan vartijana?
”Ohjataan resursseja kaavoitukseen, rakennusvalvontaan, ympäristö- ja vesilupaviranomaisille sekä hallinto-oikeuksille niiden prosessien nopeuttamiseksi. Sujuvoitetaan kaavoitus- ja lupaprosesseja ja kevennetään niihin liittyvää menettelyjä.”
Miten hallitus ohjaa kunnille resursseja kaavoitukseen ja rakennusvalvontaan? Kohdennettuja valtionosuuksiako vaiko oikeutta kerätä lisää veroja? Veronkeruuoikeuden lisääminen on piilotumista kuntien selän taakse sen sijaan että aidosti kevennettäisiin kunnille asetettuja koko yhteiskunnan näkökulmasta tuottamattomia tehtäviä ja velvoitteita. Ja niitä totuuden nimessä on paljon.
”Asetetaan viranomaisten käsittelyajoille lakisääteinen ja sitova määräaika, jonka laskeminen alkaa siitä, kun lupahakemus on täydellinen ja päättyy siihen, kun päätös on tehty. Jos laissa säädetty määräaika ylitetään, alennetaan lupa- tai käsittelymaksua. Asetetaan viranomaiselle velvollisuus korvata luvanhakijalle viivästyksestä aiheutuneita kustannuksia.”
Eli kunnille lisää uusia velvoitteita ja taloudellisia sanktioita, jos kunta ei onnistu resursoimaan lakisääteisen velvollisuuden toteuttamista. Hallitus on sitoutunut korvaamaan kustannukset kunnille. Mielenkiintoista nähdä miten. Veronkeruuoikeuden lisääminen ei kelpaa ratkaisuksi veronmaksajalle.
”Digitalisoidaan kaavoitus- ja lupaprosessit.”
Myös edellinen hallitus ilmoitti keksineensä digitalisaation pyörän uudestaan. Kuitenkin kunnat alkoivat kehittää rakennetun ympäristön internettiin tukeutuvia rajapintapalveluja kuntayhteistyönä omalla ja silloisen Tekesin rahoituksella jo vuonna 2002. Sähköinen rakennuslupa otettiin käyttöön Espoossa vuonna 2008. Tänä päivänä käytännössä kaikilla kunnilla on laajat sähköiset asiointipalvelut käytössään. Suomi on eittämättä edelläkävijöitä eurooppalaisella tasolla rakennetun ympäristön digitalisaatiossa. Mutta se on kuntien, yritysten ja valtionvarainministeriön yhteinen saavutus. On tietysti houkuttelevaa omia nimiinsä muiden saavutuksia.
”Selvitetään mahdollisuutta perustaa valtakunnallinen lupapalvelu, joka toimisi rakentamiseen liittyvien lupien palvelukanavana yhden luukun periaatteella.”
2000-luvun muotitermeillä ”digitalisaatio ja yhden luukun palvelu” voidaan ja on voitu perustella mitä tahansa byrokraattisia ja tehottomia ratkaisuja, jotka ovat paluuta menneisyyteen aikaan ennen tietokoneita ja tietoverkkoja. Toimiva yhden luukun palvelu on jo keksitty silloin, kun internet otettiin käyttöön. Tulee huolellisesti arvioida, missä asioissa tarvitaan jotain muuta sen päälle. Julkishallinnossa yhden luukun palvelussa kyse on vallasta ja rahasta, jotka halutaan siirtää muilta toimijoilta itselle. Toivotaan hallitukselle viisautta arvioida mahdollisia tarpeita ja ratkaisuja siitä näkökulmasta, että ei taas rakenneta muotitermeillä perustellen päällekkäistä hallintoa ja byrokratiaa jonkun ministeriön vallan kasvattamiseksi maksoi mitä maksoi. Käsittääkseni hallitus on luvannut ja vannonut keventävänsä tarpeetonta hallintoa ja byrokratiaa? Veronmaksajahan lopulta maksaa aina myös tuottamattomat ja tarpeettomat ratkaisut. Tässä on hallituksella näytön paikka.
Lue koko artikkeli PDF-muodossa:
