TEKSTI: MAARIT NORDMARK
Maaliskuun kolumni käsitteli nuorison ympäristöahdistusta. Tukholman kuninkaallisen teknillisen korkeakoulun opiskelijoiden lehden, Osqledaren, viimeisin numero antaa osviittaa siitä, mihin tärkeysjärjestykseen 20–30-vuotiaiden sukupolvi laittaa asiat. Oman muistikuvani mukaan oli ympäristötietoisuus marginaalista opiskelijoiden keskuudessa 30 vuotta sitten. Viimeisimmän numeron ensimmäinen artikkeli käsittelee ekoahdistusta ja antaa konkreettisia neuvoja siitä, miten ekoahdistuksen voi kääntää ekoaktiviteetiksi. Vastaava artikkeli tuskin olisi sen enempää kirjoitettu kuin julkaistukaan 90-luvun alkupuoliskolla. Opiskelijoiden ympäristökurssit käsittelevät faktatiedon lisäksi keskusteluja siitä, miten tiedon saamisen aiheuttamaa ahdistusta voi käsitellä ja opiskelijat ovat perustaneet opintopiirin ekoahdistuksen aiheuttamien tunteiden käsittelyyn. Kyllä opintoilmapiiri on parantunut siitä, kun keväällä 1993 olin itse opiskelemassa ympäristökursseja ja otin esille tuntemani ekoahdistuksen kurssin viimeisessä keskustelussa. Seurasi kiusallinen hiljaisuus, luennoitsija mutisi jotain asioiden olevan niinkuin ne ovat, ja siihen loppui keskustelumahdollisuus. Keskusteluilmasto teknillisessä korkeakoulussa on siten muuttunut huomattavasti ympäristöystävällisemmäksi, mikä antaa toivoa tuleville diplomi-insinööreille ja tekee heistä humanistisempia kuin vanhat parrat, joihin ehkä itsekin kuuluisin, vaikka parta puuttuukin. Sinänsä onnekseni, koska en lukeudu transkansaan – heitäkin muuten löytyy nykyisin teknillisestä korkeakoulusta, eivätkä opiskelijat pidä sitä mitenkään kummallisena. Cisnormatiivisuus ja binäärinen sukupuolikäsitys ovatkin tämän päivän teknillisessä korkeakoulussa yhtä vanhanaikaisia kuin ympäristöahdistuksen painaminen villaisella.
RICS – Royal Institute of Chartered Surveyors – järjesti tällä viikolla digitaalisen luennon siitä, miten RICSin Red book, eli kiinteistöarvoinnin ohjeistus, ottaa kantaa arvioitavien kiinteistöjen ympäristövaikutuksiin ja miten ympäristövaikutukset tulee ottaa huomioon kiinteistöjen arvioinnissa. On aivan mahtavaa, että ympäristövaikutukset huomioidaan tätä nykyä sekä systemaattisesti että laskennallisen analyyttisesti kaikilla yhteiskunnan tasoilla.
Myös edustamani rahastoyritys on mennyt vapaaehtoisesti eurooppalaisen taksonomian pariin tänä vuonna. Aluksi tuntui siltä, kuin olisi ollut seinä edessä, kun yritin hahmottaa, miten LEEDS, BREEAM, DGNB, joutsenmerkki, Svenska miljöbyggnad ja taksonomia suhteutuvat toisiinsa. Vastaus on tietysti, että juu. Jollain lailla, koska kaikki käsittelevät ympäristövaikutusten mittaamista ja vähentämistä, mutta toisaalta taas ei mitenkään, koska kaikki ottavat erilaiset vaikutukset huomioon eri tavoin ja eri painotuksin. Tämän johdosta eri ympäristömerkintöjen hopea- tai kultamerkinnät eivät ole samanarvoisia. Se vaikeuttaa taksonomian vaatiman key performance indicatorsien määrittelemistä samalla tavalla eri Euroopan maissa. Mutta koska tämä vaikeus on tiedossa jo aloittaessa, otimme sen toki huomioon ja uskonkin eri ympäristömerkintöjen tulevaisuudessa ottavan toisensa huomioon, jolloin tiedämme paremmin, mikä kunkin luokituksen merkintä vastaa toisten luokitusten merkintöjä. Menenkin parin viikon päästä kurssille ympäristöluokituksista, ja toivon saavani valaistusta asiaan.
Vuoden alussa kotona käyvät diplomi-insinöörien alut olivat epätoivoisia hiilidioksidipaniikin edustajia. Viimeisen reilun puolen vuoden aikana heistä on tullut ympäristöaktiivisia tasapainoisia teekkareita, jotka pitävät opintopiirejä ympäristöahdistuksen aiheuttamien negatiivisten tunteiden käsittelystä ja kirjoittavat analyyttisiä, faktaperusteisia lehtikirjoituksia käytännön ympäristötyöstä. Heidän äitinään en enää tunne ympäristöahdistusta vaan uskon tulevaisuuden diplomi-insinöörien kykenevän ratkaisemaan hiilidioksidin aiheuttamat ongelmat – vaikka he eivät siihen itse uskokaan. Olemme kulkeneet pitkän matkan, ja vaikka tietä vielä riittääkin, alkaa kartta hahmottua. Maailma ei ole enää litteä.
Lue koko artikkeli PDF-muodossa:
