TEKSTI: SAKARI HAULOS
Vesivoimaa on hyödynnetty vuosisatoja. Vanhimmat laitokset ovat olleet jauhomyllyjä, mutta nykyisin vesivoimaa käytetään sähköenergian tuotantoon. Vesivoimalle on muotoutunut oma erityinen asemansa kiinteistöjärjestelmässä.
Vanhoja vesivoimalaitoksia toisaalta uusittaessa ja toisaalta lakkautettaessa joudutaan pohtimaanm kenelle vesivoiman käyttöoikeus kuuluu. Kysymys ei useinkaan ole helppo ja asian selvittäminen vaatii syvällistä kiinteistö- ja vesioikeuden historian tuntemusta.
Mitä vesivoima on?
Virtaavissa vesistöissä eli joissa ja puroissa tapahtuva veden liikevoima eli vesivoima voidaan ottaa käyttöön muuttamalla se sähköenergiaksi. Aiemmin vesivoima on muunnettu suoraan vesilaitoksissa kuten myllyissä ja sahoissa käytetyksi työenergiaksi. Käyttöön otettavan vesivoiman teho (P) määräytyy käytössä olevan vesipintojen korkeuseron (Δh) ja virtaaman (Q) perusteella. Koska luonnontilaisissa uomissa virtaama ja putouskorkeus vaihtelevat eri ajankohtina, niin myös vesivoiman määrä vaihtelee ajankohdasta riippuen. Luonnonmukaisissa uomissa olevan vesivoiman määrää kuvataan yleensä luonnonmukaisena nimellistehona, joka lasketaan vuotuisen keskivirtaaman (MQ) ja sitä vastaavan putouskorkeuden (Δh) perusteella kaavalla
P [kW] = 8.2 x MQ [m3/s] x Δh [m]. Kaavassa kerroin 8,2 muodostuu putoamiskiihtyvyyden 9,81 m/s2 ja vesivoiman keskimääräisen hyötysuhteen 84 % tulona.
Lue koko artikkeli PDF-muodossa:
Vesivoima suomalaisessa kiinteistöjärjestelmässä
