Virkaveljet kielsivät kirjoittamasta tästä asiasta, joten Veturimies kirjoittaa. Tieyksiköistä nimittäin.
Moni mökin mummo (”mummo” rimmaa tässä paremmin kuin mökin pappa tai mökin henkilö), joka kulki kylillä niin harvoin, ettei hän juuri mitään tiemaksua maksanut. Se ei ollut oikein eikä kohtuullista, sillä tie on arvokas etuus hänellekin. Helsingin herrat tätä miettivät ja keksivät ratkaisuksi sen, että tiekunnan hallintomenot voidaan päättää maksettavaksi tasasuuruisena perusmaksuna.
Pitihän se tietää, mitä siitä seuraa. Tiekunnan asioita hoitavat yleensä tien isommat käyttäjät, eli ne tien peräpään isännät – ei kun maanviljelyshenkilöt. Heidän tiemaksunsa saattoivat olla oikeasti isot, ja nyt tarjoutui mahdollisuus säästää satanen tai kaksi. Tiekunnan toiminta muuttuikin pikku hiljaa hallinnoksi, vaikkei sellaista käsitettä vanhoissa tilinpäätöksissä taidettu tunteakaan. Lain mukaan hallintokulu on todennettava, mutta tien sorastus- ja lanauskuluistakin on helppo määritellä joku osa hallinnoksi. Kun tilinpäätöksen aika tuli, niin tiekunnan toiminnasta kaksi kolmasosaa olikin hallintoa.
Alkupäinen asetelma kääntyi päälaelleen. Mökin mummo maksaakin nyt melkein yhtä paljon kuin iso maanviljelyshenkilö. Siirryttiin lähes tasamaksuun. Siitä on tietysti se hyöty, että turhanaikainen urputus tieyksiköitä loppui, mutta ei kai se sentään ollut muutoksen tarkoitus.
Lue koko artikkeli PDF-muodossa:
Väärin sammutettu, väärin sammutettu!
