TEKSTI: JÜRGEN GRÖNFORS
Suomen maanmittari-yhdistyksen Aikakauskirjan vuoden 1904 numeroissa käsiteltyjä asioita.
Nimimerkki Ach.W. kirjoittaa tilojen lohkomisesta ja palstatilan erottamisesta:
Yhteiskunnalliset mielipiteet ja niistä johtuva yhteiskunnallinen valtiotoimi pysyivät maassamme viime vuosisadan alkupuoliskolla jotenkin vanhoillisina ja muuttumattomina kaikilla toiminta-aloilla. Maanomistus- ja maanosittamissuhteet eivät suinkaan tehneet tästä mitään poikkeusta. Maanmittausohjesääntö 15. päivältä Toukokuuta 1848 oli suurimmaksi osaksi vain entisten vanhojen säännösten märehtimistä, ja esteitä vapaata maanosoittamista vastaan asetettiin Arm. kuulutuksella 1. päivältä Maaliskuuta 1852, talon halkomisesta ja eläkkeestä. Mainittu kuulutus kieltää kruunun- ja perintötilan halkomisen vähempiin kuin 1/4 manttaalin suuruisiin osiin; pienempiin osiin halkomiseen oli eri lupa hankittava. Luvan saamisen ehdoksi säädettiin, että kullakin tilan-osalla tuli olla sellaisia etuja ja tuloja, että 5 täysikasvuista ja työhön kykenevää henkilöä voisi tavallisina vuosina siinä saada elatuksensa, sittenkun verot ja ulosteot sekä taloa mahdollisesti rasittava eläke oli tuloista laskettu pois, ja olivat nämät seikat Kihlakunnanoikeuden tutkittavat. Tätä säännöstä seurattiin paikoitellen jotenkin ankarasti, talojen halkomiset vähenivät, ja tilattoman väestön lukumäärä tilallisten suhteen kasvoi arveluttavalla tavalla. Ja kun vanhanaikuiset asetukset maan vuokraamisesta jättivät vuokraajat jotenkin turvattomaan, epävakaiseen asemaan, siirtyi tilaton väestö yhä enemmän muille aloille maanviljelyksen suureksi haitaksi. Vähäväkisen oli näet miltei mahdoton saada maata viljeltäväkseen jommoisellakin vakavuudella. Torpparin asema oli hyvin epävakava, riippuen melkein kokonaan maanomistajan mielivallasta. Useasti ajettiin hän pois torpastaan mieron tielle tavallisesti juuri silloin, kun hän työllä ja vaivalla oli saanut torpantilansa siihen kuntoon, että luuli saavuttaneensa turvallisen elatuksen vanhoille päivilleen. Tavallisestipa oli juuri tuo hänen parantunut toimeentulonsa oikea ja suurin syy hänen häätämiseensä, vaikka syyksi pantiinkin useinpa vähäpätöisiä muodollisia seikkoja. Viljelykselle sopivaa maata löytyi kyllin ja käsiä sen raivaamiseen ei puuttunut, mutta epäsuotuisain olojen vallitessa ei uudisviljelys kuitenkaan elpynyt samassa suhteessa kuin väkiluku kasvoi; tilaton väestö lisääntyi arveluttavassa määrässä ja sen kanssa myöskin köyhälistö.
Lue koko artikkeli PDF-muodossa:
Maankäyttö 120 vuotta sitten
