Älykaupungit vaativat ­enemmän rakentamisen kiertotalous- ja ­paikkatieto-osaamista

TEKSTI: MARIKA AHLAVUO – LARS MIIKKI – ANNE-MARIE MÄNTYLÄ – ANNA-STINA TÄHKÄVUORI – MATTI VAAJA – HANNU HYYPPÄ Pääkaupunkiseudun kolme merkittävää rakennetun ympäristön alan oppilaitosta Metropolia Ammattikorkeakoulu, Aalto-yliopisto ja Stadin ammatti- ja aikuisopisto omaavat vahvan yhteisen tahtotilan alan vaikuttavuuden ja yhteistyön edistämiseen. ­Yhteistoiminta ­laajenee vähitellen myös kohti kiertotaloutta ja ­paikkatieto-­osaamista. Euroopan rakennerahastot 2021–2027 ovat yhtenä […]

Biofilia tuo luonnon rakennettuun ympäristöön – ja hyötyy älyteknologiasta

TEKSTI: SUSANNA KARI Biofiilisessa älykaupungissa ihminen, luonto ja teknologia kietoutuvat yhteen. Mitä tiiviimmin rakennamme ja asumme, sitä vahvemmin luonnon välttämättömyys ihmiselle korostuu. Kaupungistuminen sen kuin kiihtyy: on ennustettu, että vuonna 2050 jopa yli 70 % maailman väestöstä asuu kaupungeissa. Samaan aikaan meillä ihmisillä on sisäänrakennettu, tuskin koskaan katoava tarve olla yhteydessä luontoon. Biofiilinen suunnittelu on […]

Digipurku-hanke kehittää keinoja purkurakennusten materiaalien ja osien kiertoasteen nostamiseen

TEKSTI: ILKKA AALTIO – MIKKO RAIKAA EU:n tavoite on ollut, että vuonna 2020 ­vähintään 70 p-% rakennus- ja purku­jätteestä hyödynnetään uudelleen. Suomi on tällä hetkellä komission asettamasta tavoitetasosta jäljessä ja käytännön toimen­piteitä kiertoasteen nostamiseen tarvitaan. EU:n vihreän siirtymän keskeisimpiä tavoitteita on jätemäärien vähentäminen ja materiaalien kiertoasteen nostaminen. Rakennus- ja purkuala tuottaa eniten jätettä EU:ssa. Sen […]

Pääkaupunkiseudulle kootaan rakennetun ympäristön alalle kansainvälisesti korkea­luokkaista oppilaitos- ja ­tutkimusverkostoa

TEKSTI: MARIKA AHLAVUO – LARS MIIKKI – ANNA-STINA TÄHKÄVUORI – HANNU HYYPPÄ Oppilaitos- ja tutkimusverkoston tavoitteena on luoda rakennetun ympäristön alan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan yhteistyön ekosysteemi, nostaa alan tunnettavuutta, kasvattaa yritysten kilpailukykyä ja lisää vetovoimaa rakentamisen toimialalla. Yhteistyön tarkoituksena on kattaa koko rakennetun ympäristön ja rakentamisen elinkaari, kaavoituksesta, suunnittelusta aina korjaamiseen ja purkamiseen asti. […]

Johdanto kaupunkien digitaalisiin kaksosiin ja niiden hyötyihin

TEKSTI: VILLE LEHTOLA – MARKKU MARKKULA Kaupunkien johtaminen ja myös operatiivinen toiminta ovat uusien haasteiden kohteena. Enää ei riitä se, että suunnitellaan vuosi kerrallaan pientä lisätehokkuutta, resurssien säästöä ja riskien minimointia. Ilmastonmuutos ja muut ratkaisuja odottavat suuret ongelmat peräänkuuluttavat innovatiivisia edelläkävijöitä nousemaan esille. Osana tätä digiaikakaudella paperikartat on korvattu 3D-digimalleilla, jotka mahdollistavat dynaamisemmat prosessit ja […]

Yritysten ja innovaatioiden rooli vihreässä siirtymässä

TEKSTI: HARRI IISAKKA Vihreä siirtymä vaatii yhteisiä ponnisteluja kaikilta yhteiskunnan tasoilta. Kasvu­yritykset ja startupit kykenevät omalta osaltaan ­kiihdyttämään siirtymää innovatiivisilla ratkaisuillaan, jotka edistävät myös koti­talouksien puhtaan energian käyttöönottoa. Käytännön tasolla ratkaisut voivat olla ­suhteellisen yksinkertaisia, ja kun ne voidaan monistaa kotitaloudesta toiseen, aletaan ­puhua merkittävistä ympäristöllisistä ­hyödyistä koko yhteiskunnan tasolla. Maailma seisoo tällä hetkellä ratkaisevan […]

Hiilineutraali taloyhtiö

TEKSTI: ARI LAITALA Digitaalisilla 3D-kaupunkimalleilla on ominaisuuksia ja tietosisältöjä, jotka voivat tukea monella tapaa käytännönläheistä rakennetun ympäristön vähähiilisyystyötä – myös taloyhtiöiden massiivisessa kiinteistökannassa. Viime kuukausien uutistulvassa laajimman näkyvyyden on vallannut energiaan liittyvä uutisointi, vaikka muustakaan uutisaineistosta ei ole ollut pulaa. Sähkösopimuksista, hinta-arvailuista ja erilaisista selviytymiskeinoista on vähitellen päästy myös taustoittavampaan uutisointiin, kuten markkinamekanis­mien analysointiin ja […]

Avoimella datalla tarkkuutta hiilinieluihin – Pääkaupunkiseudun hiilinieluselvitys

TEKSTI: JAMIE DONOVAN Kesän aikana uutisiin asti kiiri ­hälyttävä tieto maankäyttösektorin hiili­nielujen hupenemisesta. Puhutaan jo hiili­nielujen romahduksesta. Hiilinielujen eteen on kuitenkin tehty ­kovasti työtä. Yksi näistä hankkeista on pääkaupunki­seudun hiilinieluselvitys. Toiveena on, että julkaisemalla selvityksen tulokset avoimena datana myös ­yksityiset ­toimijat saadaan sitoutettua ­hiilinielutalkoisiin. Viime aikoihin asti Suomen kasvavat metsät ovat varastoineet muun muassa turvepelloista […]

Maapolitiikan tavoitteenasetanta – Mistä siinä on kyse ja miten sitä voitaisiin kehittää kunnissa?

TEKSTI: PAULIINA KRIGSHOLM – TUULIA PUUSTINEN – TEA LÖNNROTH – HEIDI FALKENBACH Jotta kuntien maankäytön ­valinnoista ja ­priorisoinnista ­voitaisiin käydä nykyistä ­laajempaa ja avoimempaa julkista keskustelua, tarvitaan parempaa ymmärrystä siitä, mitä politiikalla halutaan saavuttaa. Kuntien maankäyttöön kohdistuu kasvava joukko erilaisia, joskus keskenään ristiriidassakin olevia paineita, vaatimuksia ja odotuksia. On paineita esimerkiksi asumisen hinnan laskemiseksi ja […]

Tekoäly on suunnittelijan tuki

TEKSTI: SUSANNA KARI – ARI SAARELAINEN Tekoälyn – tai tukiälyn – ­avulla ­voidaan visuaalisesti ­vertailla ­lukuisia vaihtoehtoisia ­suunnitelmia sekä parantaa ­suunnittelun ­läpinäkyvyyttä. Mekaanisen työn poistoa, apua päätöksentekoon ja mielikuvituksen vapauttamista. Asiakas. Raoul Lindberg on kiinnostunut siitä, mitä tekoäly mahdollistaa kaupunkisuunnittelussa. “Kun tekoäly kerää dataa ja tekee analyysejä manuaalista työtä tehokkaammin, ihmiset voivat keskittyä luovuutta vaativiin […]

Miten kaupunkien ­suunnittelussa toimittaisiin, jos (asumis)tukien ­vaikutus otettaisiin huomioon?

TEKSTI: HEIKKI LAHTINEN Artikkelissa pohditaan vähän pidemmällä aikaperspektiivillä ja hieman kansainvälisestikin vertaillen erityisesti asumistuen vaikutusta pienten asuntojen kysyntään, ja keskustellaan siitä, tulisiko yhteis- ja yhdyskuntia suunnitella objektiivisemmin ja kestävämmin kansalaisten haluamaan suuntaan? Ainakin tavalliselle kuluttajalle on viime vuosikymmeninä näyttäytynyt liki luonnonlakeina mm. vähentyvä syntyvyys, pienempi kotitalouksien yksikkökoko, pienten (vuokra)asuntojen tuotanto ja kaupunkien tiivistyminen (vuokra)kerrostaloihin keskusta-alueille. […]

Maapolitiikan nykytila yksissä kansissa

TEKSTI: PAULIINA KRIGSHOLM, TUULIA PUUSTINEN, TEA LÖNNROTH, HEIDI FALKENBACH, ARI EKROOS, MARTTI HÄKKÄNEN, JEREMIAS KORTELAINEN, NOORA LUOMALA, SALLA RAUSMAA JA MIA TOIVANEN Maapolitiikkaa ­käsitteleviä ­suomenkielisiä tutkimuksia on ilmestynyt vain ­harvakseltaan viime vuosina. Ennen ­kaikkea on ­puuttunut ­suomalaista ­maapolitiikan ­kenttää ­kokonaisvaltaisesti ­kuvaava ­julkaisu. Kesäkuussa 2021 ­julkaistu tutkimusraportti “Maapolitiikan nykytila ja tulevaisuus: Keinot, ­vaikuttavuus, avoimuus ja hyväksyttävyys” […]

Kuka ottaisi hoitaakseen vähähiilisen kiinteistönpidon?

TEKSTI: ARI LAITALA Kiinteistönpito on ­kiinteistön asianmukaisesta ­kunnosta ja käytettävyydestä ­huolehtimista. Vähitellen sen pitäisi tapahtua ­hiilineutraalisti, kuten kaiken muunkin. Miten ja miksi se voisi tapahtua? Kiinteistönpidon keskiössä on perinteisesti ollut rakennuksen ja sen teknisten järjestelmien ylläpito siten, että kiinteistö tarjoaa käyttäjilleen terveen ja turvallisen toimintaympäristön. Kiinteistönpitoon luetaan usein mukaan myös korjausrakentaminen ja lakisääteisistä tehtävistä – […]

Tietomallinnuksen tulevaisuus teknologian kautta

TEKSTI: AINO KEITAANNIEMI Teknologiayritykset kehittävät kiihtyvällä tahdilla uusia ja työtä helpottavia laitteita tietomallinnukseen. Yksi teknologia auttaa tietyssä tehtävässä ja toinen toisessa. Onko tulevaisuudessa vain yksi järjestelmä, joka toteuttaa kaiken puolestamme? Tätä pohdimme Geotrim Oy:n asiantuntijoiden voimin. Mitä on tietomallinnus? Tietomallinnus kuvaa laajaa kokonaisuutta yhden mallin kautta. Sen luomiseksi tarvitaan yhteisiä käytäntöjä, prosesseja ja teknologioita. Tietomallin […]

Vaikuttaako liikkuminen pienten lasten matemaattisiin taitoihin?

TEKSTI: MARIKA AHLAVUO, PIRJO AUNIO, HANNU HYYPPÄ JA JUHA HYYPPÄ Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan Active Numeracy (Matemaattiset oppimisvaikeudet ja liikkuminen) -tutkimusryhmä tutkii matemaattisten taitojen kehitystä ja niissä ilmeneviä oppimisvaikeuksia. Tutkimusryhmä on ottanut strategisia askeleita kohti monitieteisyyttä muodostuen nyt erityisopetuksen, kasvatustieteen, psykologian ja liikuntatieteiden sekä laser- ja anturiteknologian tutkijoista. Yhtenä ryhmän tavoitteena on saada eri alan […]

Maapolitiikan avoimuus ja hyväksyttävyys – tutkimustuloksia Suomen kunnista

TEKSTI: TUULIA PUUSTINEN, PAULIINA KRIGSHOLM, TEA LÖNNROTH, HEIDI FALKENBACH JA ARI EKROOS Valtioneuvoston kanslian tutkimustoiminnan rahoittaman, Aalto-yliopiston yhteistyössä Owal Group Oy:n kanssa toteuttaman “Maapolitiikan nykytila ja tulevaisuus: Keinot, vaikuttavuus, avoimuus ja hyväksyttävyys”- tutkimushankkeen keskeisimpiä tuloksia on esitelty tämän numeron sivuilla 4–7. Tässä artikkelissa kerrotaan tarkemmin tutkimuksen tuloksista ja havainnoista maapolitiikan avoimuuteen, tasapuolisuuteen sekä hyväksyttävyyteen liittyen. […]

Siirry työkalupalkkiin