Maanmittarista opettajaksi |
|
Sonja Rahkonen |
|
Lisätiedot |
Pari vuotta sitten Ari-Pekka Laitalainen seisoi ensimmäistä kertaa 46 tiedonjanoisen insinööriopiskelijan edessä. Jännitti ja pelotti. Silti juuri tuo päivä aloitti miehen uralla aivan uudenlaisen vaiheen. |
|
Avainsanat |
ura, maastomittaus, JAMK, opettaja, opiskelu, koulutus |
|
Tyyppi |
Haastattelu |
Osasto |
|
Nro |
4/2014 |
Sivu |
36 |
Pitäisikö maailman näyttää erilaiselta rakennetun ympäristön tohtorin silmin? |
|
Marika Ahlavuo – Hannu Hyyppä – Henrik Haggrén |
|
Lisätiedot |
Vielä vuosituhannen vaihteessa tohtoriksi opiskelevat tekivät väitöskirjansa pääsääntöisesti työnsä ohessa. Väitöskirjan aihe saattoi poiketa paljonkin omasta päivätyöstä. Nykyisin suurella osalla tohtorikoulutettavista väitöskirjaopinnot ja koulutus sujuvat osana väitöskirjan aihealueeseen liittyvää työpäivää. Muutos entiseen on merkittävä. Yliopistoilla on paine tuottaa moniosaavia tohtoreita ja näin tukea yhteiskunnan kehittymistä. Tohtorikoulutettavat saavat myös koulutusta mm. ennakoinnista, verkostoitumisesta, projektien hallinnasta, osaamispääomasta ja immateriaalioikeuksista. |
|
Avainsanat |
tohtorikoulutus, Aalto-yliopisto, rakennettu ympäristö, arviointi, ura |
|
Tyyppi |
Artikkeli |
Osasto |
|
Nro |
4/2020 |
Sivu |
4 |