Arkistonhoitaja
Timo Luoma-ahon muistolle
s. 22.4.1935 Alajärvellä
k. 4.8.2018 Espoossa
Ystävät vierelläni harvenevat. Ikävyyden ja kaipuun tunne valtaa mieleni.
Me kansakoululaiset kaverukset Alajärveltä: Jorma Rantala, Timo Luoma-aho, Kalevi Vistiaho ja allekirjoittanut Eero Ojajärvi aloitimme samanaikaisesti noin kuusikymmentä vuotta sitten työuramme maanmittaushallituksen topografisessa toimistossa. Valmistuin Timon kanssa samaan aikaan maanmittausteknikoksi. Melkein kaikkien virkaura jatkui Maanmittauslaitoksessa eläkeikäämme saakka, joskin eri osastoissa.
Muistikuva työuramme alkuajoilta noin 60 vuotta sitten: Työpaikkamme Maanmittaushallituksen arkistonhoitajana oli silloin Sakari Heikinheimo. Hän oli tunnetun Heikinheimon kulttuurisukuun kuuluva, arvokkaasti pukeutuva, rusetti kaulassaan virkaansa hoitava, arvostettu virkamies. Ei tullut silloin mieleeni, että kyseistä virkaa hoitaisi noin kymmenen vuoden kuluttua kotikylän poika Timo Luoma-aho.
Timo valittiin Maanmittaushallituksen arkistonhoitajaksi 1972. Timon valinta kyseiseen virkaan oli pienoinen yllätys. Häneltä kun puuttui virkaan vaadittava muodollinen pätevyys. Tiedettiin, että Timo oli kylläkin suorittanut ns. vanhan ruotsin ymmärtämisen kielikokeen, joka oli ehdoton edellytys virkaan. Kiinteistöalaa oli opiskeltu teknillisessä koulussa. Arkistotyökokemusta hän oli saanut tutkittuaan ja kuvattuaan mikrofilmeille maanmittaustoimituksissa tehtyjä karttoja. Tässä työssä ja muutoinkin hän ilmeisesti osoitti sellaista kyvykkyyttä, että Maanmittaushallituksessa katsottiin Timolla olevan edellytykset hoitaa tätä arvostettua arkistonhoitajan virkaa. Tultuaan valittua virkaan Timo suoritti valtion hallinnon arkistotutkinnon. Maanmittaushallituksen arkistonhoitoon kuului myös Maanmittaushallituksen museon vastuullinen hoito.
Arkistonhoitajan päätehtävä oli varmistaa kansalliseen kulttuuriperintöön kuuluvien asiakirjojen säilyminen ja käytettävyys.
Tämän tehtävän täyttämiseen edellytetään arkitonhoitajalta organisaatiokykyä ja järjestelmällisyyttä sekä yhteistyökykyä ja neuvottelutaitoa. Lisäksi hänen pitää omata aineiston ja tutkimusmenetelmien hallinta ja hyvä suullinen esitys- ja kielitaito. Virassaan Timo täytti nämä vaatimukset. Jo hänen synnynnäinen järjestelmällisyytensä edesauttoi häntä työssään.
Tietoyhteiskunnan haasteet ylsivät myös arkistoalalle. Lähestyessä 90-lukua työn luonne ja vaatimukset olivat eri luokkaa kuin parikymmentä vuotta aiemmin. Haasteisiin ja vaatimuksiin piti mukautua.
Minulla oli mahdollisuus osallistua avustajana Timon toimittamaan Luoma-ahon kyläkirjan tuottamiseen. Mieleeni on jäänyt Timon opastus: Jos kirjoitat historiaa, on sen perustuttava ehdottomasti tosiasioihin eli tutkittuihin dokumentteihin. Ei perinnetietoakaan saa unohtaa, mutta se on pidettävä erillään historian tosiasioista. Tämä oli oiva neuvo minulle.
Eläkepäivät vietimme kaukana toisistamme. Mutta yhteys säilyi välillämme vuosia. Puhelinkeskustelut olivat pitkiä. Vaihdoimme ajatuksiamme varsinkin niistä kirjoituksista, joita meiltä molemmilta eläkepäivinä syntyi. Kotiseudun asiat olivat Timolla mielessä. Aina keskustelumme päättyi näihin kotikulmiemme asioihin.
Vielä eläkepäivinään Timo yllätti. Kuusikymmentäviisivuotiaana hän kirjoitti ylioppilaaksi. Ponnistus vaati vain vuoden opiskelun. Musiikki harrastuksena väritti Timon elämää. Kuorolaulu ja erityisesti viulun soitto sujui häneltä. Kotiseututyö, jota hän teki myös asuinpaikkakunnallaan Espoossa, toi hänelle kotiseutuneuvoksen arvonimen. Arvonimen saannin yhtenä perusteen oli Luoma-ahon kyläkirjan toimittaminen. Tämä kirja sai ansaitun huomion. Tiedän, että moni kyläkirjan tekijä on pitänyt oppikirjanaan meidän kyläkirjaamme. Jopa teknillisen korkeakoulun maanmittauslinjalla on kirjaa luettu.
Timolle jäähyväiseksi pari säettä Uuno Kailaan runosta:
Lyö tornikello jossain, ja yö on pohjaton.
Niin himmeä on lamppu, sun vuotees tyhjä on.
Siel istuimme me yksin ja kuuntelimme ain.
Ma vaiti tuijotan kuun latvaan kalvaan sirppihin.
Mun kaipuu raskas on, yön hetkin hiljaisin.
Maanmittausteknikko
Eero Ojajärvi
Muistopuhe pidetty Timo Luoma-ahon uurnan laskutilaisuudessa Alajärvellä 1.9.2018.
