Harri Leppänen – vientihankkeiden veturi
1935–2018
Diplomi-insinööri Harri Ossi Uolevi Leppänen on poissa. Hän syntyi Liperissä 26.5.1935 ja kuoli Helsingissä 2.7.2018 muutaman vuoden sairastettuaan. Valkolakin hän sai Nurmeksen yhteislyseosta 1953 ja tupsulakin maanmittariteekkarina 1955. Valmistunutta diplomi-insinööriä TKK:n rehtori kätteli ja onnitteli 1963.
Harrin opiskelu sujui vaivattomasti ja aikaa jäi monenmoisiin teekkaririentoihin ja harrastuksiin. Hän olikin kurssin ja killan näkyvä ja innostava osakuntahahmo, olipa sitten kyse sitseistä, musiikkiesityksistä tai vaikka näytelmien ohjauksesta. Iloinen ja avoin velikulta Harri sai muutkin mukaansa.
Harrin ja kolmen muun teekkarin kuningasjäynä oli 300 vuotta aiemmin uponneen Wasa-laivan nostamisen kunnioittaminen Tukholmassa vapun alla 1961. Laiva oli juuri pinnan alla valmiina lopullista nostoa odottamassa. Teekkarit olivat huolellisesti suunnitelleet tuovansa oman lisänsä juhlalliseen tapahtumaan. Yön pimeydessä yksi teekkareista sukelsi salaa laivalle ja sijoitti kannelle Paavo Nurmen pronssisen pienoispatsaan. Paavo nousi laivan mukana pinnalle seuraavana päivänä meriarkeologien suureksi hämmästykseksi. Teekkariryhmä piti sittemmin asiasta julkistamistilaisuuden Tukholmassa ja mm. Svenska Dagbladet julkaisi tapahtumasta jutun.
Polyteekin pölyt karistettuaan Harri Leppänen työskenteli aluksi Kunnallistekniikka Oy:ssä kartastoinsinöörinä ja erilaisissa kehitystehtävissä. Oman kertomuksensa mukaan kutsumuksellisesta maanmittarista tuli 1960-luvun loppupuolella suunnittelun projektijohtotehtäviin perehtynyt yleismies, jonka ominta aluetta oli uusien käytäntöjen luominen tehtäessä jotakin ensi kertaa. Hankkeita konsulttitoimistoissa olivat mm. Helsingin jalankulkututkimus, metron alustava suunnittelu ja maakaasuverkon ensimmäisen vaiheen suunnittelu. Konsulttiyhteenliittymä Devecon Oy:ssa Leppänen hoiti Tripolin kaupungin liikennetutkimusta sekä Ras Lanufin öljykaupungin suunnittelun aloitusta Libyassa. Projektinjohtotehtäviä oli myös Lähi-idässä.
Libyan hankkeiden projektipäällikkönä Leppänen toimi asemamaassa 1977–80. Näistä vuosista hän kirjoitti 2011 värikkään muistelmakirjan Gaddafin kunnailla (Into kustannus 2011). Samalla hän tuli tallentaneeksi merkittävän määrän öljyvaltion hallinnon ja rakentamisen aikalaishistoriaa. Kirja sopii tänäkin päivänä tutustuttavaksi kehittyvien maiden suunnittelu- ja hanketehtäviin aikoville. Tärkeintä oli saada henkilökohtainen yhteys avainhenkilöihin. Laskujen hyväksyttäminen vaati Leppäseltäkin kärsivällisyyttä ja odottelua – ja sitten taas odottelua. Hankkeiden johtajana hänen tuli kestää jonotus ja odottelut, tehtäviä ei voinut delegoida muille. Piti tuntea paikallinen hallintokulttuuri ja tavat ja unohtaa suomalainen ajan käsitys. Libyan itsevaltiaan, Muammar Gaddafin luoma hallintokulttuuri ja poliittinen järjestelmä olivat Harrillekin vaikeasti ymmärrettäviä, mutta niiden kanssa oli vain tultava toimeen. Ongelmana ei ollut vain suunnitelman laatiminen ja hyväksyttäminen. Piti myös keksiä esimerkiksi miten saada kaatosateessa veteen vajonnut työauto nostetuksi ja korjatuksi. Perheen mukana olo auttoi jaksamaan. Kirjan lukija ei voi välttyä ajatukselta, että Harri Leppänen olisi voinut elättää itsensä vaikka näytelmäkirjailijana, niin moni-ilmeisenä ja elävänä kirjan kieli avautuu.
Vuodesta 1984 aina eläkkeelle siirtymiseensä Harri toimi Maa ja Vesi Oy:n vientijohtajana. Vientiponnistelut suuntautuivat öljymaihin sekä kehitysyhteistyökohteisiin Afrikassa sekä Kaukoidässä.
Kotimaan arkeen ja vapaa-aikaan virikkeitä ja vaihtelua antoi Harrin ja Marja-vaimonsa maapaikka Someron Lehtimäessä. Parsinavetta muuntui Harrin käsissä vapaa-ajan monitoimitilaksi. Betonisesta rehusiilosta syntyi uima-allas, joka tarjosi kylmää virkistäytymistä kesähelteelläkin. Lapset muistavat, kuinka isä heti maalle tultuaan veti haalarit päälleen ja kävi käsiksi talon töihin.
Harri rakasti musiikkia ja loi sitä yhdessä perheen kanssa. Erityisen lähellä hänen sydäntään soi suomalainen tango. Niinpä Harrin muistotilaisuuden lopuksi 7.8.2018 saattoväki viritti yhteislauluna Unto Monosen Satumaan.
Harria jäävät kaipaamaan Marja-puolison lisäksi kolme lasta perheineen sekä laaja kotimainen ja kansainvälinen ystäväjoukko.
Pekka Raitanen
Kurssitoveri ja ystävä
