Pääkirjoitus: Takaisin toimistoon – vaiko sittenkään?

TEKSTI: ARI LAITALA

Tätä kirjoitettaessa viruksen jälkeinen aika näyttää olevan jo lähellä. Kiinnostavaa on hahmotella sitä, miten maailma näyttää muuttuvan, erityisesti kiinteistöpuolella. Monet muutokset näyttävät merkittäviltä ja jäänevät pitkäaikaisiksi, ehkä jopa pysyviksi.

Tällainen muutos näyttäisi liittyvän mm. toimistotilan käyttöön ja tarpeeseen. Alalla toimivat ovat nähneet näitä muutoksia läheltä ja ehtineet jo muodostaa uusia skenaarioita, mutta kaikilla meillä toimistotyöläisillä on asiasta omakohtaistakin tietoa ja näkemystä. Useimmilla työpaikoilla koronan jälkeiset pelisäännöt ovat hahmottumassa hyvää vauhtia, vaikka lopullisia linjanvetoja tuskin kukaan on vielä uskaltanut tehdä.

Ehkä suurin kysymys on se, miten suureksi etätyön määrä lopulta jää. Aikaa ennen virusta varsin tavanomainen ratkaisu työpaikoilla tuntui olevan yhden etätyöpäivän mahdollisuus viikossa. Sieltä täältä poimittujen havaintojen perusteella tuohon määrään on nyt tulossa ainakin yksi tai jopa kaksi päivää lisää. Tätäkin radikaalimmasta on havaintoja, lähes kokonaan etätyöhön siirtymisestä. Henkilöstöravintolapuolella näytään uskottavan varsin radikaaliin muutokseen. Alan johtavat toimijat uskovat toimialan pienenevän jopa kymmenillä prosenteilla.

Lue koko artikkeli PDF-muodossa:

Ari Laitala Kirjoittaja

Vastaa