Jukka Hakala 1953–2021

Diplomi-insinööri Jukka Hakala kuoli sairauskohtaukseen 4.8.2021. Hän oli 67-vuotias, syntynyt 11. syyskuuta vuonna 1953 Riihi­mäellä.

Jukka Hakala suoritti ylioppilastutkinnon vuonna 1972 Tikkakosken yhteiskoulussa. Hän valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisen korkeakoulun maanmittausosastolta mittaus- ja kartoitustekniikan opintolinjalta vuonna 1978. Valmistumisen jälkeen Hakala toimi korkeakoululla fotogrammetrian assistenttina professori Einari Kilpelän alaisuudessa. Vuonna 1980 hän siirtyi Puolustusvoimien Topografikunnan palvelukseen toimistopäälliköksi.

Hakalan sotilasura ei muodostunut kovin pitkäksi sillä vuonna 1982 hän siirtyi alan yksityissektorille A. Ilmonen Oy: n palvelukseen. Ilmonen oli tuolloin johtava alan mittauslaitteiden maahantuoja. Sveitsiläisten Wild-mittaus- ja kartoituskojeiden edustus siirtyi v. 1986 Ilmonen Oy:ltä Viltec Oy:lle, jonne myös Hakala siirtyi työskentelemään. Hänen tehtäviinsä kuului myyntityön lisäksi myös toimiminen fotogrammetrian asiantuntijana.

Jukka teki lyhyen vierailun kartoitusalan konsulttitoimintaan. Hän työskenteli muutaman vuoden osastopäällikkönä silloisen Suomalaisen Insinööritoimisto Oy:n tytäryhtiössä Erikoiskartta Oy:ssä. Mittausjärjestelmien asiantuntija- ja myyntityöt vetivät kuitenkin puoleensa ja Jukka siirtyikin Geo­time Oy:n palvelukseen. Geotime toi maahan Nikon-takymetreja ja teki mittausalan ohjelmistokehitystä.

Suomen 1990-luvun alun taloudellisessa myllerryksessä alan yksityissektorilla tapahtui paljon muutoksia. Syntyi myös X-Position Oy -niminen yritys, jossa Jukka Hakala ja muutama alalla toimiva henkilö olivat osakkaina. Yhtiö teki mm. ohjelmistokehitystä ja edusti saksalaisia Zeiss GmbH:n fotogrammetrisia järjestelmiä. Saksalainen Inpho GmbH osti X-Position Oy:n vuosituhannen vaihteessa ja Jukka jatkoi Inpho:n palveluksessa vuoteen 2007, jolloin amerikkalainen alan suuryritys Trimble osti Inpho GmbH:n.

Työuransa viimeiset 11 vuotta Jukka Hakala toimi yrittäjäkonsulttina oman yrityksensä Geopixel Oy:n kautta. Tänä aikana hän mm. avusti Suomen kuntia koordinaatisto- ja korkeusjärjestelmien uusimisessa, teki vaativia verkkotasoituslaskentoja sekä koulutti asiakkaidensa henkilöstöä geodeettisten mittausten saralla. Jukka eläköityi vuonna vuoden 2019 alussa.

Jukka Hakala toimi aktiivisesti Fotogrammetrian ja kaukokartoituksen seurassa sekä Geodeettien kerhossa, jotka yhdistyivät sittemmin Geodesian ja fotogrammetrian seuraksi. Hän kuului mainittujen yhdistysten hallituksiin, oli mukana järjestämässä niiden koulutustilaisuuksia ja toteuttamassa ulkomaan ekskursioita.

Työasioissa Jukka Hakala oli lopputuloksen laadun suhteen ehdoton ja periksiantamaton eikä päästänyt käsiensä läpi minkäänlaista poikkeamista laatuvaatimuksista. Kuin vastapainona tälle tiukalle otteelle ammattiasioissa, Jukka tunnettiin armoitettuna tarinankertojana ja huumorimiehenä. Jos halusi löytää hänet alan tapahtumien ja kongressien väen­paljoudesta, kannatti suunnata sinne, mistä kuuluivat kovimmat naurut. Sieltä mies yleensä löytyikin kuulijajoukon keskeltä tarinoita kertomasta.

Jukan työuran aikana maanmittaustekniikassa siirryttiin manuaalisesta mittaamisesta hyvin pitkälle automatisoituihin digitaalisiin menetelmiin. Alkuaikoina nuorten mittausalan diplomi-insinöörien oli hallittava geodesian, fotogrammetrian ja tasoituslaskennan teoreettiset perusteet. 2000-luvulla painopiste on siirtynyt pitkälle tietotekniikan hallitsemiseen. Jukka kuului siihen hiljalleen harvenevaan maanmittari-ikäpolveen, joka hallitsee sekä mittaamisen teoriapuolen että nykyaikaiset tietotekniikkaa hyödyntävät menetelmät.

Jukka Hakalan perheeseen kuului vaimo Marita, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1977 ja kaksi tytärtä, Milla ja Maija. Lapsenlapsia Jukalla ja Maritalla on neljä.

Kyösti Laamanen, Arttu Julin ja Eino Uikkanen

Lue koko artikkeli PDF-muodossa:

Toimitus Kirjoittaja

Vastaa