Paavo Marttila 1941-2022

TEKSTI: MIA KORO-KANERVA – ANTTI ARJANNE

Kiinteistöneuvos Paavo Marttila syntyi 26.1.1941 Kymissä. Kukaan tuskin arvasi tuolloin, että pienestä pojasta kasvaisi verkostoitunut, kielinero kosmopoliitti ja humaani ja samalla analyyttinen insinööri, joka ei koskaan tehnyt itsestään numeroa. Paavon olisi voinut pudottaa mihin maailmankolkkaan vain, lähes mihin tahansa tilanteeseen ja hän olisi välittömästi saanut ystäviä tai kutsun illallispöytään tai mihin tahansa, mikä olisi ollut vailla sydämellistä, älykästä ja toimeliasta tekijää.

Jo opiskellessaan diplomi-insinööriksi Teknillisen korkeakoulun maanmittausosastolla Paavo oli aktiivinen Otaniemen teekkarikylän itsehallinnossa ja alueen asuntoloiden ja Dipolin suunnittelussa. Yhdyskunta- ja rakennussuunnittelun ja kunnallistekniikan osaaminen johdatti hänet sittemmin myös maailmalle, ensin valtavan vesihuoltoprojektin projektikoordinaattoriksi Tansaniaan, ja myöhemmin Ulkoministeriön palvelukseen Sambian pääministerin kanslian kansalliseen kehitysyhteistyön suunnittelukomissioon. Lisäksi Paavo toimi Maailmanpankin rahoittaman useita tuhansia asuntoja käsittävässä Lusaka Housing -projektissa.

Lue koko artikkeli PDF-muodossa:

Toimitus Author

Vastaa