Kiviteollisuuden ylijäämästä rakennusmateriaalia sorateille

Kaakkois-Suomessa kokeillaan, miten kiviteollisuuden sivutuotteena syntyvää mursketta voitaisiin hyödyntää sorateiden eri kerroksissa.

Kiviteollisuudessa varsinaisen malmin tai käyttökiven louhimisessa syntyy runsaasti tarpeetonta sivukiveä. Väylävirasto ja Kaakkois-Suomen ELY-keskus kokeilevat parhaillaan, voisiko sivukiveä käyttää sorateiden rakennusmateriaalina. Pilottihanke koostuu tällä hetkellä kolmesta noin 250 metrin osuudesta maantiellä 14748. Kyseinen koetieosuus on kärsinyt roudasta ja kelirikosta, ja rakennetta pyritään parantamaan sivukiven avulla.

Kaikilla kolmella koeosuudella sivukiven soveltuvuutta rakennusmateriaaliksi kokeillaan keskenään erilaisin menetelmin. Yhdellä osuudella kantava kerros ja kulutuskerros tehdään kokonaan uusiksi sivukivestä. Toisella osuudella sivukiveä sekoitetaan tien alkuperäiseen kulutuskerrokseen. Kolmannella osuudella sivukivellä parannetaan vain kantavaa kerrosta, kulutuskerros pysyy ennallaan.

Seuranta on vasta alusta, mutta pilotin alustavien tulosten perusteella sivukivet toimivat hyvin ainakin soratien kantavan kerroksen materiaalina. Tutkimustietoa tarvitaan kuitenkin pidemmältä ajalta esimerkiksi eri vuodenaikojen vaikutusten selvittämiseksi. Tien kunnon kehittymistä seurataankin viiden vuoden ajan.

Sivukiven hyödyntämisen haasteet liittyvät kustannuksiin ja sivukivien rakenteeseen. Sivukivet eivät välttämättä sellaisenaan sovi sorateiden rakennusmateriaaliksi esimerkiksi raekokonsa puolesta. Jos sivukiveä joudutaan muokkaamaan merkittävästi, kustannukset nousevat. Lisäksi raskaiden kuormien kuljettaminen aiheuttaa päästöjä ja voi olla kallista.

Toimitus Kirjoittaja

Vastaa