Tilastokeskuksen mukaan uudisrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia vuoden 2024 loka–joulukuun aikana yhteensä 5,8 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 10 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Rakennushankkeita valmistui kyseisellä ajanjaksolla 8,4 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 20 % vuoden takaista vähemmän.
Vuoden 2024 loka-joulukuun aikana uudisrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia kuutiomäärällä mitattuna eniten Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen. Rakennushankkeita valmistui tilavuudeltaan eniten Uudellemaalle ja Satakuntaan.