Maanmittarin perustehtävä oli ainakin ennen maan mittaaminen. Ja ellei sitä tehnyt ilmakuvalta niin oli mentävä maastoon. Kun sinne sitten mentiin ja mittauksia piti suorittaa, niin oli tärkeää, että välineet olivat kenttäkelpoisia ja niitä jaksoi kantaa mukanaan.
Parhaimmillaan karttalaukkuunsa sai mahdutettua kaikki oleelliset välineet ja ne jaksoi vielä raahata pitempiäkin matkoja. Karttalaukkuun piti saada mahtumaan prisma, piirustusvälineet, viivoittimet ja paperia tai muu alusta, jolle piirtää. Lisäksi piti saada vielä mittanauha ripustettua jotenkin mukaan. Jos kohdealueelta oli vanhoja karttoja, niin nekin kannatti sulloa laukkuun.
Eräs pieni, mutta ei vähäinen, apuväline oli yhdensuuntaismittakaava eli transversaaliskaala ja siihen kuuluva harppi. Tranversaalimittakaavalla saa janojen pituudet tarkemmin kuin tavallisesta mittakaavaviivaimesta. Aikoinaan maanmittari liitti varusteisiinsa nahkatupissa olevan skaalan, harpin ja pari kynää. Skaalaa käytettiin niin, että esimerkiksi kartalta mitattiin matka harpilla ”passarilla” ja vietiin se asianmukaisen mittakaavan omaavalle tarnsversaaliskaalalle laittamalla toinen pää tasalukemalle ja toinen pää vinoviivoitukselle, jossa voitiin lukea osapituuden arvo. Kun määrätty matka haluttiin siirtää kartalle, tehtiin tietysti päinvastoin.
Oheisessa valokuvassa on 1900-luvun alkupuolella ilmeisesti Saksassa valmistettu skaala tuppeineen. Toisessa kuvassa on tiettävästi A. W. Faberin valmistama puinen transversaaliskaala, jonka asteikko on jonkinlaista sarveislevyä.
Jürgen Grönfors
