TEKSTI: ARI LAITALA
2010-luku alkaa olla tätä luettaessa sinettiä vaille valmis. Vuosikymmen on suhteellisen lyhyt pyräys Maankäytön pitkässä historiassa. Meidän kvartaalimme on vähän kuin perheyhtiöissä, neljännesvuosisadan mittainen.
Mutta on vuosikymmen kuitenkin sen verran ajankulkua, että muutama huomio lehden näkövinkkelistä on paikallaan.
Yleisesti ottaen perinteiset joukkoviestimet ovat 2010-luvulla joutuneet hakemaan paikkaansa ja asemoimaan itseään uudelleen. Muutoksen siemenet kylvettiin jo edellisellä vuosikymmenellä www:n käytön voimakkaan yleistymisen myötä. Ilmaiset sisällöt valtasivat laajasti alaa eikä suuri määrä esim. aikakauslehdistä onnistunut lopulta löytämään toimivaa ansaintalogiikkaa. Aikakauslehtien nimikkeistä lähes puolet on kadonnut kuluneen vuosikymmenen vuoden aikana.
Lue koko artikkeli PDF-muodossa: