Seuraavan sukupolven hyperspektrikameroita avaruuden kartoitukseen

Suomalaisessa Smart-HSI-avaruushankkeessa kehitetään teknologiaa, jonka tarkoitus on merkittävästi vähentää avaruusoperaatioiden kustannuksia. Hankkeessa kehitetään satelliitteihin laitettavia älykkäitä kameroita ja kaukokartoitusdatan tehokkaampaa käsittelyä. Uutta teknologiaa voidaan hyödyntää kaupallisissa ja tieteellisissä sovelluksissa.

Tutkimuksen tulosten avulla pyritään edistämään uusia tieteellisiä läpimurtoja Maan ja avaruuden kaukokartoituksessa. Tulokset mahdollistavat tällä hetkellä vielä saavuttamattomat havainnot, joilla on ennennäkemätön alueellinen ja ajallinen kattavuus.

Hankkeen yksi tavoite on, että hyperspektrikameroista tulee helpommin käytettävä työkalu uusille kaukokartoitussovelluksille. Hyperspektrikamerat kuvaavat kohdetta useilla valon aallonpituuksilla aina näkyvästä valosta infrapunaan asti, jolloin jokaiselle kuvan pisteelle muodostuu spektri. Tämän avulla voidaan selvittää esimerkiksi sitä, mistä aineesta kohde koostuu.

Tammikuussa 2021 alkavassa Smart-HSI-hankkeessa ovat mukana Helsingin yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus ja VTT. Hanke on Suomen akatemian rahoittama ja kestää kolme vuotta.

Toimitus Author

Vastaa