Kotkassa remontoidaan vanhasta merivartioasemasta vuokra-asuntoja – asemakaavaa muutetaan

Kotkassa suunnitelmat entisen merivartioaseman muuntamisesta vuokra-asumisen käyttöön ovat liikahtaneet eteenpäin, kun kaupunkirakennelautakunta päätti käynnistää alueen asemakaavan muuttamisen. Voimassa olevassa asemakaavassa alue on merkitty puistoalueeksi.

Kaavaa pyritään muuttamaan niin, että sekä asuminen että liiketoimita mahdollistuvat alueella. Lisäksi kaavamuutoksessa tarkastellaan rakennusoikeuden lisäämistä. Kotkan kaupunkisuunnittelun mukaan päivitys tukee hyvin Meriniemen ja Sapokan alueen kehittämistavoitteita.

Merivartioasema sijaitsee Kotkansaarella Katariinan kaupunginosassa.
Kotkan merivartiosto muutti pienempiin tiloihin Kuusisen satamaan vuonna 2018.

Toimitus Author

Vastaa