Maailman suurin merituulipuisto Ahvenanmaan meri­alueille

LUT-yliopiston tuoreen selvityksen mukaan Ahvenanmaan maakunnan alueelle olisi mahdollista rakentaa jopa maailman suurin merituulipuisto. Toistaiseksi suurin valmisteilla oleva tuulipuisto Dogger Bank tuottaa vuosittain 18 terawattituntia sähköä, kun Ahvenanmaan tuulivoimapotentiaali on vuosittain jopa 31 terawattituntia.

Ahvenanmaalta on jo kaavoitettu merituulivoimaa varten noin 1 000 neliökilometrin alue. Maakuntahallituksen tilaaman tiekartan avulla haluttiin selvittää, kuinka tuulivoiman hyödyt voitaisiin maksimoida parhaalla mahdollisella tavalla. Raportin mukaan alueelle olisi mahdollista rakentaa yhteensä yli 500 tuuliturbiinia. Maakuntahallituksen tavoitteena on käyttää merialueita laajamittaiseen energiantuotantoon ja olla merkittävä toimija uusiutuvan energian tuotannossa.

Toimitus Kirjoittaja

Vastaa