JÜRGEN GRÖNFORS
Aikanaan käytettiin karttojen painamiseen kiviä. Tällaisen kiven kaivertaminen painolaataksi kesti toista vuotta, joten ne olivat aikanaan varsin arvokkaita. Maanmittauslaitoksessa oli huoli kivien menettämisestä kevään 1918 konfliktin aikana:
”Tuntuvampi vahinko on Maanmittaushallitukselle koitunut kuitenkin sen kautta, että punaiset, murtauduttuaan Lilius & Hertzberg O.Y:n kirjapainon varastokellariin, jossa Maanmittaushallituksen karttakiviä on säilytetty, ovat sieltä ottaneet haltuunsa useampia yleiskartan kaiverruskiviä semmoisia karttalehtiä varten, joista entinen painos on ollut lopussa.”
Kivipaino (litografia) on kuvien litografinen (kr. lithos = kivi) laakapainomenetelmä, joka oli käytössä ennen nykyaikaista offsettia. Painava kivi on hienointa, tiheää kalkkikiveä, johon rasva kiinnittyy pysyvästi. Rasva ja vesi, jota kivi myös ottaa vastaan, torjuvat toisiaan. Siksi kosteat kohdat torjuvat öljyisen painomusteen, ja päinvastoin.
Kemiallisin menetelmin myös kiven rasvaa hylkivät kohdat tehdään pysyviksi, jottei rasva leviäisi. Pehmeällä kankaalla, jossa on hieman painomustetta, hangataan kiveä kunnes kuva erottuu hyvin, mustana.
Vuonna 1955 Tilgmann lopetti kivipainomenetelmän käytön, mutta Maanmittaushallitus painoi joitakin karttoja kivipainolla vielä myöhemmin.
Lue koko artikkeli PDF-muodossa:
