TEKSTI: RAIMO KOIVISTOINEN
Lauluohjelmistooni kuuluu Martti Pohjalaisen 1970-luvulla tekemä laulu Kappale kauneinta Suomea. Sen ajatusmaailma muuntui kuluneena kesänä otsikossa olevaan muotoon metsissä kulkiessani. Innostuin etsimään lakkoja Jyväskylän ympäristöstä, kun niitä näytti jonkin verran tulevan.
Muutamia kiloja sainkin kokoon, mutta harharetkiäkin tein soille maastokartan kanssa marjapaikkoja etsiessäni. Tein sen aikaisemminkin tutuksi tulleen havainnon, että kaikki korvet ja suot oli viimeistä nurkkaa myöten ojitettu aikoinaan. Samalla hävisivät karpalo- ja lakkasuot. Muistan, kun pikkupoikana Uudellamaalla nautimme lähisuon lakoista. Voidaan tietysti kysyä, mikä haitta marjasatojen ehtyminen on, kun ihmisten marjastusinto on hiipumassa. Marketeista toki löytyy marjoja edullisesti, mutta eihän se korvaa marjaretkeä.
Löysin lakkoja muutamien pienten, suorantaisten metsälampien rantamilta. Nuo lammet ovat surullinen näky. Niitten laskuojat on kaivettu syviksi ja ympäristö ojitettu vaikeakulkuiseksi. Lampien vesipinnat ovat pudonneet huomattavasti ja rannat muuttuneet ankean näköisiksi. Aikaisemmin idyllisistä lammista ei ole jälkeäkään.
Metsien ojituksia on tehty jo 1800-luvulta lähtien ja sitäkin ennen perattiin jokia ja puroja. 1950–80-luvuilla toiminta oli hyvin laajamittaista. Vesilaki oli hyvin suopea ympäristön muuttamiseen. Kun katson maastokarttaa, on esim. Jyväskylän ympäristöstä vaikea löytää suota, jonka pintaa eivät ojat viivoittaisi.
Ojituksella tähdättiin puuston kasvun lisäämiseen. Tässä on onnistuttukin. Muina vaikuttajina ovat olleet parantunut metsien hoito, vanhojen ja vajaatuottoisten metsien uudistus, lannoitus ja kenties myös ilmaston lämpeneminen. 50 vuodessa metsiemme vuotuinen kasvu on kaksinkertaistunut noin 110 miljoonaan kuutiometriin.
Ojitusinto meni överiksi niin, että metsätaloudellisesti turhia ojituksia tehtiin 830 000 hehtaaria eli koko maassa keskimäärin 17 %. Luku on todennäköisesti arvioitu alakanttiin. Kainuussa, Pohjanmaalla ja Etelä-Lapissa arvioitu luku on 40 %. Rahaa on siis heitetty runsaasti hukkaan samalla kun on saatu aikaan vaikeasti korjattavia vahinkoja ja haittoja.
Uusien tutkimusten mukaan ojitetut suot päästävät ilmaan hiilidioksidia yhä enenevässä määrin, paljon enemmän ja jopa kymmenkertaisesti sen, mitä alueilla kasvavat puut sitä sitovat.
Ojien vaikutus vesistöihin on ollut yllättävän suuri erimielisyyden aihe. Olen omin silmin seurannut esim. Pylkönmäellä sijaitsevan Karankajärven veden muuttumista lisääntyneen humuksen takia. Uusimpien tutkimusten mukaan vanhojen ojitusalueiden haitat ovatkin suurempia kuin aikaisemmin ajateltiin.
Metsäojien kunnostuksia tehdään edelleen. Kiintoaineen pysäyttämiseksi tehdään laskeutusaltaita ja lietekuoppia. Metsähallituksen erätalousjohtaja Jukka Bisi kapinoi ojituksia vastaan (HS 2.9.2019).
Bisin rantasauna sijaitsee Aittojoen rannalla Vaalassa. Hän kertoo, että entinen taimenjoki on pilalla metsäojitusten takia. Kun vettä voi ennen vaikka juoda, nyt se ei kelpaa saunaan pesuvedeksi. Bisin mukaan humuksen valuminen vesistöihin näkyy kaikkialla vesistöissä aina merellä saakka.
Bisi kertoo, että toinen maanomistaja teki kunnostusojituksen hänen maittensa yläpuolella ja laskuoja vedettiin hänen maittensa läpi vanhaa uomaa pitkin. Ennen Aittojokea kaivettiin kuoppa, jonka pitäisi napata humus talteen. Mutta ylihän ne humus ja ravinteet tuosta tulivat, Bisi kertoo. Hän esitti ratkaisuksi ojan katkaisemista ja kosteikon ja pintavalutuskentän perustamista hänen maallaan olevaan soistuneeseen kohtaan. Yhteisymmärrystä ei suunnittelussa kuitenkaan löytynyt.
Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio on julkaissut v. 2012 erinomaisen oppaan: Hyvän metsänhoidon suositukset – vesiensuojelu. Se on hyvä opas moniin metsässä tehtäviin töihin.
Jos kiinteiden aineiden valuminen saataisiin hetkeksi estettyä, niin mitä tapahtuu tulevaisuudessa? Valvotaanko sitä? Ainakaan em. opas ei kerro siitä.
Lue koko artikkeli PDF-muodossa:
