Pitääkö olla huolissaan?

TEKSTI: RAIMO KOIVISTOINEN
Ihmiset ovat huolissaan monista asioista. Minusta tuntuu siltä, että huolien määrä ei ole vähenemässä vaan päinvastoin lisääntymässä. Voimakas tekninen kehitys ei ole parantanut tilannetta vaan tuonut yhä uusia huolen aiheita.

Vuosi sitten kirjoitin tämän lehden numerossa 4/2018 rakennusten sisäilmaongelmista. Totesin mm. ,että tutkimusten mukaan 92 % suomalaisista on huolissaan rakennusten kosteus- ja homevaurioista. Totesin myös, että näitä ongelmia on käsitelty tiedotusvälineissä runsaasti vuosien mittaan. Korjaustöihin on mennyt paljon rahaa ja terveysriskit tulevat kalliiksi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on viime aikoina paneutunut tarmokkaasti sisäilmaongelmien tutkimiseen ja päätynyt rauhoittamaan ihmismieliä turhasta hysteriasta. THL julkisti 17.9.2019 kouluille suunnatun sisäilmakyselyn tulokset. Niiden mukaan jokaisessa koulussa on hengitystieoireista kertovia oppilaita eikä oireiden määrissä ole koulujen välillä suuria eroja. THL päätyi siihen, ettei kouluja voida jakaa sairaisiin ja terveisiin eikä oireille voida asettaa selvää rajaa, jonka jälkeen pitäisi ryhtyä korjauksiin.

Tutkimusten mukaan lähes kaikissa rakennuksissa on jonkinlaisia kosteus- ja mikrobivaurioita, mutta THL:n mukaan vain pieni osa niistä on sellaisia, että ne lisäävät riskiä sairastua astmaan. Jokainen vuoto ei ole rakennuksen tuho.

Lue koko artikkeli PDF-muodossa:

Toimitus Author

Vastaa