Ensimmäinen Mittari-rekry Metropoliassa

TEKSTI: AUNE RUMMUKAINEN
Joulukuun alussa Metropolian Myllypuron kampuksella järjestettiin ensimmäinen Mittari-rekry-tapahtuma, jota oli koetettu järjestää jo pari vuotta. Mittari-rekry pidettiin Kiinteistö- ja rakennusalan Kira-rekry-tapahtuman yhteydessä, pääosin erillisessä tilassa. Mittari-rekryyn osallistui 18 yritystä.

Tapahtumassa on runsaasti opiskelijoita tutustumassa yrityksiin. He ottivat tilaisuudesta kaiken irti oman ammatillisen kiinnostuksensa pohjalta tutustuen moniin alan ammattilaisiin sekä vertaillen erilaisia yrityksiä ja niiden tarjoamia työmahdollisuuksia. Aikaa yrityksiin ja toimijoihin tutustumiseen olisi moni tarvinnut enemmänkin, kun lukujärjestys kutsui iltapäivällä muihin puuhiin.

Tapahtumaan omalle kampukselle oli helppo tulla. Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita ilahdutti se, että jo heti ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen voi päästä alan töihin. Järjestöistä erityisesti MIL ry ja Gooni ry kiinnostivat opiskelijoita.

Tapahtumaan osallistuneet yritykset olivat kiinnostuneet osallistumaan tapahtumaan myös tulevina vuosina. Opiskelijatkin toivovat jatkoa mielenkiintoiselle tapahtumalle ja sille on varmasti tarvetta, sillä kaikki yritykset ja niiden monet tehtävät eivät olleet opiskelijoille ennestään tuttuja.

Tapahtuma on koulun ja yritysten suunnasta hyvä kädenojennus opiskelijoille, koska pääsimme tutustumaan alan toimijoihin rauhassa. Vielä ei tarvinnut jännittää sitä, tekeekö riittävän hyvän vaikutuksen, jotta pääsee kesätöihin. Ehdimme lyhyenkin tapahtumavierailun aikana tehdä tuttavuutta erilaisten alan toimijoiden kanssa, kuulla kesätyömahdollisuuksista ja liittyä MIL ry:n jäseniksi. Tapahtuma oli opiskelijanäkökulmasta katsoen hyödyllinen, summasi toisen vuoden maanmittaustekniikan opiskelija Sari Kekki.

Alustavasti seuraavan Mittari-rekryn ajankohdaksi on varattu torstai 30.11.2023 jälleen Myllypuron kampuksella. Lisätiedot tulevasta tapahtumasta löytyvät lähempänä vuoden loppua osoitteesta: www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/ajankohtaista/tapahtumat.

Lue koko artikkeli PDF-muodossa:

Toimitus Kirjoittaja

Vastaa