Yksityistielain uudistus saatiin sitten valmiiksi pitkän väännön jälkeen. Siinä on uutta ja vanhaa niin kuin morsiamen hääasussa. Uutta sen verran, että voi olla ainesta kahteenkin pakinaan. Nyt Veturimies käsittelee kuitenkin vain tiekuntia koskevia säännöksiä ja niissä painostusti muutoksenhakua. Poika toimitti kyllä paksun pinon asiaa koskevia papereita, mutta jos niitä olisi ruvennut lukemaan, teillä ei olisi tätä pakinaa.
Yksityistiet ja niiden tiekunnat ovat tärkeä osa maaseudun liikkumisjärjestelmää. Hyvin tiedetään, että tieasioissa tunteet kuumenevat joskus vähäisistäkin asioista. Kerrankin tiekunta sai rahansa ties mistä eikä perinyt tiemaksuja ollenkaan, mutta yksi isäntä valitti kuitenkin tieyksiköistään ”periaatteessa”. Tiekuntia on monenlaisia, on hyvin hallinnoituja ja vähemmän hyvin hallinnoituja. On yhden Kimmon tiekunta, jossa kokouksen jälkeen syödään hirvikeittoa tarpeellisten juomien kera. On Veturimiehen tiekunta, jossa Veturimiestä on uhattu vetää turpaan, kun on mennyt huomauttamaan väärästä menettelystä. Mutta yhteistä kaikille tiekunnille on se, että asioita siellä käsittelevät maallikot, vaikka asiat ovat sentään sen väärttejä, että jotain osaamista niissä tarvittaisiin.
Huomatkaa, että tiekuntia koskevat säännökset on nyt sijoitettu laissa yksityistietoimitusta koskevien säännösten edelle. Mahtaako se heijastella sellaista ajatusta, että maailma on jo valmiiksi rakennettu ja nyt on keskityttävä sen asioiden hoitamiseen. Ei kai maanmittarienkaan työ ihan heti lopu, mutta ehkä se joskus kääntyy laskuun, ja liekö jo kääntynyt.
Tiekuntaa koskevissa säännöksissä on joitain mielenkiintoisia yksityiskohtia, niin kuin järkevälle tasolle saatettu tiedottamismenettely ja järjettömälle tasolle jätetty mahdollisuus maksuunpanoluettelon nähtävillä olosta ”…Perähikiän kunnan ilmoitustaululla kunnantalon aukioloaikoina…” Ettei sitä saatikka muita keskeisiä kokousasiakirjoja voitu edelleenkään määrätä toimitettavaksi kokouskutsun mukana. Kas kun jotkut tiekunnat käyttävät tätä mahdollisuutta sitä varten, ettei kukaan tiedäkään asioista. Maaseudulle rakennetaan valokuituverkoja, mutta kopiokoneita siellä ei kai sitten ole.
Vaan siihen muutoksenhakujärjestelmään. Ihan ensimmäiseksi uutta on mahdollisuus oikaisuvaatimuksen tekemiseen ja se, että sen voi kohdistaa paitsi tiekunnan päätökseen myös toimitsijan tai hoitokunnan päätökseen. Yksityisen osakkaan oikeusturvan kannalta merkittävää tämä onkin, kun hoitokunnan päätökset tai toimitsijan toimenpiteet eivät olleet ennestään edes julkisia ja muutoksenhakukelpoisia muutoin kuin tiekunnan kokouksen kautta. Vaikeaa oli sillä tieosakkaalla, joka katsoi, ettei hänen tieosaansa pidetä riittävässä kunnossa. Nähtäväksi jää, auttaako oikaisuvaatimus siihen tai mihinkään muuhunkaan. Kai se on miestä myöten, niin kuin aina.
Mutta missä on pihvi? Se on siinä, ettei tiekunnan kokouksen päätökseen haeta muutosta enää kunnan tielautakunnassa, vaan nostamalla tiekuntaa vastaan moitekanne käräjäoikeudessa. Kunnan tielautakuntia tuskin kukaan kaipaa takaisin; niiden toilauksista saisi aikaan oman pakinan, ja saattaa Veturimies sellaisen joskus kirjoittaakin sarjassa ”mennyttä aikaa muistellen”.
Oikeusoppineet ovat nyt kirjoittaneet järjestelmän, joka täyttänee heidän hienot periaatteensa, mutta kysyä voi, oliko kuitenkaan ihan pakko. Tiivistetysti: 1) Tiekunnan päätöksestä ei voi valittaa, koska vain viranomaisen päätöksestä voi valittaa; on siis nostettava kanne. 2) Kanteen voi nostaa vain maaoikeuskäräjäoikeuksissa (uusiosana), koska siellä on asiaa paremmin tunteva maaoikeustuomari, vaikka mikään ei tosin takaa, että juttu annetaan hänen ratkaistavakseen ja 3) juristit katsovat kyllä, että kuka tahansa tuomari osaa ratkaista kaikki asiat maan ja taivaan välillä ja niinhän hovioikeudenkin pitää nyt osata, vaikka siellä ei olekaan maaoikeushovioikeustuomaria (uusiosana). 4) Asiaa ei voitu kuulemma ohjata maaoikeuteen, koska pitää olla kaksi muutoksenhakuastetta, ja maaoikeuden kautta ei olisi, vaikka 5) tilanne olisi tosin ollut ihan sama kuin maanmittaustoimituksesta valittamisesta; sielläkin on vain maaoikeus plus pikkuisen Korkeinta oikeutta.
Merkille pantavaa tässä on se(kin), että maoikeusinsinööri alistetaan neuvoa antavaan asemaan, sikäli kuin tuomari välittää häneltä kysyä. Aina ei välitä, se on taas miestä myöten. Pelottavaa tämä on siksi, että muodostetaan pahimmillaan ennakkotapaus maaoikeusinsinöörien aseman suhteen. Muutoksenhakuperusteissa on sellaistakin (65.1 §:n 3 kohta), mikä ei ole juridiikkaa, vaan teknistaloudellista harkintaa.
Miksei tiekuntien päätöksiä alistettu sitten maanmittaustoimituksessa tutkittavaksi? Sitä ei poikakaan osannut varmana sanoa ja turha luulla, että perusteluissa oikeasti mitään perusteltaisiin. Syynä eivät voine olla käsittelyn nopeus tai kustannukset, sillä niissä suhteissa käräjäoikeuskäsittely häviää. Jos syynä oli se, ettei hallintoviranomainen voi olla ”valituselin”, niin hallintoviranomainen tielautakuntakin oli ja niinhän kai se on nytkin joissakin vesilain mukaisissa asioissa.
Paremmaksi kaikki muuttuu, hyväksi ei milloinkaan, sanottiin yhdessä laulussa. Tiekunnat ja niiden hallintoelimet saavat lisää valtaa ja yksittäisen tieosakkaan oikeusturva vähenee, sillä kynnys mennä käräjäoikeuteen on korkea. Asianajajat saavat lisää työtä ja taputtavat käsiään. Muutakin sanomista Veturimiehellä olisi, vaan ei sanotuksia saa.
Veturimies ja poika
Lue artikkeli pdf-muodossa:
