Onko vai eikö ole, siinäpä kysymys

TEKSTI: VETURIMIES

Muistakaa lukijat jälleen kerran, että tämä on pakina ja omavaltaisesti sovellettua tietoa, ei mikään tieteellisiin ansioihin pyrkivä oikeustapausseloste. Mutta on tässä paljon faktaakin. Ja jos tässä on jotain väärin, niin se on tahallaan tehty, että saatte juttua kahvitunnille tai kaljalasin ääreen.
Vuonna 1831 silloinen maanjako-oikeus lausui, että tietyillä isännillä (ei siellä oikeudessa siihen aikaan muita ollutkaan) oli oikeus pitää venettä rannassa, joka kuului silloin kokonaan yhdelle talolle. Pitokohtaa määriteltiinkin, mutta tavalla, joka osoittautui tänä päivänä vähintäänkin epäselväksi. Kulkemisesta ei puhuttu mitään ja se on ymmärrettävää, sillä tuollainen kulkeminen oli siihen aikaan jokamiehenoikeuteen verrattavaa.

Sitten kului noin 170 vuotta, ja ainakin viimeisinä kymmeninä vuosina joku vene oli ollut siellä ja joku toinen täällä ilman, että siitä asiasta numeroa tehtiin. Mutta maailman nykyaikaistuessa veneenpito-oikeus nousi tärkeäksi ja kun siitä ei sovittu, siitä nostettiin prosessi. Prosessia on nyt käyty kaksi kierrosta kiinteistötoimituksessa ja maaoikeudessa, tehty esteellisyysmuistutus ja purkuhakemus ja hävitty kaikki ja kohta aloitetaan kolmas kierros.

Edetään järjestyksessä. Esteellisyysmuistutus ja purkuhakemus ovat liittyneet siihen, että maaoikeus istui jutun molemmilla kerroilla ”samassa kokonpanossa” (tuomari ja insinööri varmaan) ja niin kuin lukija tietää, sama insinööri tai tuomari ei saa ratkaista samaa asiaa kahteen kertaan. Vaan mikä on ”sama asia”? Otetaan esimerkki rajankäynnistä. Insinööri on käynyt rajan tiettyyn paikkaan ja siihen se on laillistunut, maaoikeuden kera tai ilman sitä, sillä ei ole nyt seksuaalista merkitystä asiassa. Hakija on kuitenkin löytänyt mielestään uutta näyttöä ja hakee rajan käymistä uudelleen. Saako sama insinööri tehdä toimituksen? Saa, koska hän ei nyt ratkaise rajan paikkaa (substanssia) vaan sen, onko raja siinä, mihin se on aikaisemmin lainvoimaisesti määrätty. No, toimitukseen määrätään kuitenkin varmaan toinen toimitusinsinööri varmuuden vuoksi eli siksi, ettei kansalainen ymmärrä em. eroa eikä koskaan tiedä, mitä kikkakakkosia KKO keksii, jos juttu sinne asti menisi. KKO ei välitä niinkään rajan paikasta, vaan rakastaa juuri tällaisia muotoseikkoja.

Sanotusta pointista oli arvattavasti kysymys silloinkin, kun ”sama maaoikeus” istui jutun toisellakin kierroksella. Sekään ei varmaan tutkinut itse substanssia, vaan sen, oliko asia jo lainvoimaisesti ratkaistu, ja lausui, että oli ja jätti jutun enemmälti tutkimatta.

Toiseen asiaan. Jos ostat asunto-osakkeen, sinun pitää saada myyjältä kaikki asiaa koskevat tarpeelliset tiedot ja saat lisäksi isännöitsijätodistuksen, jossa on vielä virallisempaa tietoa. Maassa nousee vuosittain muutamia oikeusjuttuja, joissa perätään sitä, saiko ostaja riittävät ja oikeat tiedot. Vaikka kiinteistön kauppa on eräissä suhteissa juhlavampi oikeustoimi, niin tuontasoinen oikeussuoja ei koskekaan kiinteistön ostajaa. Kiinteistörekisterillä ei ole julkista luotettavuutta enempää niin päin, että siihen merkityt tiedot olisivat varmasti oikein eikä niinkään päin, ettei ole olemassa mitään, mitä ei ole rekisteriin merkitty. Sellainen järjestelmä lienee mm. Saksassa ja sitä nimitetään siellä maakirjaksi.

Tämä johtaa siihen kysymykseen, että onko edellä sanottu vuoden 1831 enemmän tai vähemmän ”kevyt” ja unholaan jäänyt merkintä täyttä tavaraa tänä päivänä? Vastaus lienee myönteinen siitä riippumatta, onko se aina kohtuullista vai ei. Sama ajatuksen voi esittää toisinkin päin: onko 30 vuotta esteettä käytetty (tie)oikeus olemassa, vaikka sille ei olekaan virallista pohjaa? Ei ole, vaikka sekään ei ehkä ole kohtuullista.

Sovitaan siis, että veneenpito-oikeus on periaatteessa olemassa. Jos koko asianomainen ranta olisi edelleen yhden tilan hallussa, asia olisi helpompi, mutta kun se on jakaantunut jo kymmenelle rannanomistajalle, asia on vaikeampi. Vuoden 1831 paperissa oli siis tarkoitettu määrätä tietty paikka, mutta kun maisema on monin tavoin muuttunut, sitä ei pystytä enää määrittelemään. Muodostuuko tämä myönteisen ratkaisun esteeksi vai valitseeko ensin maanmittari ja sitten maaoikeus jollain perusteella sen maanomistajan, jonka rasitteeksi veneenpito-oikeus nyt määrätään? Veturimies veikkaa ratkaisun kääntyneen ensin mainittuun suuntaan.

Ja vielä viimeiseksi: Prosessi on nyt lähdössä kolmannelle kierrokselle sillä perusteella, että a) veneenpito-oikeutta hakee sellainen maanomistaja, joka ei ollut mukana aikaisemmissa kierroksissa ja jonka osalta asiaa ei ole siten vielä ratkaisu, b) ja esittää asiassa mielestään uutta näyttöä. Kun Veturimies ei ole juristi, niin ei ota kantaa a-kohdan perusteeseen, mutta b-kohdan perusteella vaatimus voisi varmaan menestyäkin. Silloin oletetaan, että hakija voi osoittaa, mihin kohtaan oikeus vuonna 1831 määrättiin ja sen jälkeen palaamme miettimään, mikä on sen maanomistajan – sanotaan nyt dramaattisuuden vuoksi, että huvilanomistajan – asema, jonka rantaan oikeus määrätään.

Lue koko artikkeli PDF-muodossa:

Toimitus Author

Vastaa