Tukholmassakin aktiivinen maapolitiikka on vahvasti käytössä; kuvassa Hammarby Sjöstadia. Kuva: Eero Valtonen.
TEKSTI: EERO VALTONEN
Aktiivisella maapolitiikalla, jossa kunta hankkii kehitettävän maan, kaavoittaa alueen, rakentaa tontteja palvelevan infrastruktuurin ja myy tai vuokraa tontit kiinteistökehittäjille rakennettaviksi, on varsin vahva kannatus Suomessa. Esimerkiksi Kuntaliitto korostaa kunnille suunnatussa Maapolitiikan oppaassaan aktiivisen maapolitiikan tärkeyttä muun muassa kunnan omistaman maan kaavoituksen joutuisuuden, maanomistajien tasapuolisen kohtelun, arvonleikkauksen, yhdyskuntarakentamisen kustannusten kattamisen ja kaavojen toteuttamisen näkökulmista.
Kunnan roolista maamarkkinoilla ja infrastruktuurin tarjoajana
Aktiivisella maapolitiikalla, jossa kunta hankkii kehitettävän maan, kaavoittaa alueen, rakentaa tontteja palvelevan infrastruktuurin ja myy tai vuokraa tontit kiinteistökehittäjille rakennettaviksi, on varsin vahva kannatus Suomessa. Esimerkiksi Kuntaliitto korostaa kunnille suunnatussa Maapolitiikan oppaassaan aktiivisen maapolitiikan tärkeyttä muun muassa kunnan omistaman maan kaavoituksen joutuisuuden, maanomistajien tasapuolisen kohtelun, arvonleikkauksen, yhdyskuntarakentamisen kustannusten kattamisen ja kaavojen toteuttamisen näkökulmista.
Aktiivista maapolitiikkaa harjoitetaan kuitenkin globaalissa mittakaavassa kehittyneissä markkinatalousjärjestelmissä varsin vähän. Siksi koin, että on tarpeen tutkia menetelmää empiirisesti, jotta esimerkiksi yllä mainittujen perusteluiden pätevyyttä voidaan arvioida paremmin. Tänä keväänä aktiivisen maapolitiikan tehokkuutta käsittelevä väitöskirjani hyväksyttiin Aalto-yliopistossa ja tässä kirjoituksessa käsittelen lyhyesti tutkimukseni keskeisiä empiirisiä tuloksia mutta ennen kaikkea suomalaiseen järjestelmään kohdistamiani kehitysehdotuksia.
Aktiivisen maapolitiikan perustelut
Väitöskirjani on empiirisiltä menetelmiltään pääosin laadullista tutkimusta. Analysoituun aineistoon kuuluu kuusi aluekehityshanketta kaiken kaikkiaan kolmesta maasta, Suomesta, Ruotsista ja Alankomaista. Näille maille on yhteistä varsin mittava aktiivisen maapolitiikan käyttö verrattuna muihin kehittyneisiin markkinatalouksiin. Tapaustutkimusten lisäksi keräsin aluekehityshankkeiden toteutuskokemuksia Suomessa toteutetulla kyselyllä, jonka aineistoa pystyin tutkimaan määrällisin menetelmin. Koska tutkimukseni käsitti kaiken kaikkiaan kolme eri maata erilaisine järjestelmineen, minun oli mahdollista tehdä havaintoja aktiiviseen maapolitiikkaan liittyvien tehokkuusetujen ja -haittojen yleistettävyydestä sekä niiden yhteydestä erilaisiin institutionaalisiin yksityiskohtiin.
Tekemäni tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että aktiivinen maapolitiikka on ennen kaikkea perusteltavissa arvonleikkauksen ja kehityksen laadun kontrolloinnin tehokkuudella. Kuitenkin molemmat tavoitteet olisivat edistettävissä myös kaavoitusta koskevan lainsäädännön kautta. Arvonleikkausta voitaisiin edistää myös arvonnousua leikkaavalla verotuksella. Tutkimustulokseni kyseenalaistavat yhdyskuntarakentamisen kustannusten kattamiseen ja kaavojen toteuttamisen koordinointiin liittyvät tehokkuusedut. Taloudellisessa laskusuhdanteessa aktiiviseen maapolitiikkaan liittyvät taloudelliset riskit realisoituvat eikä menetelmä tällöin juurikaan edistä usein etupainotteisesti syntyneiden yhdyskuntarakentamisen kustannusten kattamista. Taloudellinen laskusuhdanne näyttää viivästyttävän myös kaavoitettujen tonttien kehittämistä riippumatta siitä onko aktiivinen maapolitiikka käytössä vai ei. On kuitenkin totta, että aktiivisella maapolitiikalla voidaan tontinluovutussopimuksissa sopia tietystä rakentamisaikataulusta eli menetelmä vaikuttaa varsin tehokkaalta kaavojen toteuttamisen edistäjältä, kunhan tontit ensin saadaan kaupaksi. Toisaalta tonttikohtaiset rakentamisaikataulut voidaan ainakin teoriassa kirjata myös maankäyttösopimuksiin aivan yhtä sitovasti kuin tontinluovutussopimuksiin.
Lue koko artikkeli PDF-muodossa: