Taidamme jatkaa reunojen vertaamista

TEKSTI: YKI TEERIAHO
Maanmittaushallituksen Topografit ry ­järjesti ­perinneyhdistyksensä 19. Reunanvertauspäivät ­Jyväskylässä hotelli Alexandrassa 10.–11.8.2019.

Päivät avasi uuttera puheenjohtajamme Mikko Pohjala, josta on tullut jo käsite topografien johtoon. Häneen luotetaan. Häntä ei vaihdeta. Mikko kosketti meitä, tuomalla tietoomme vuoden aikana joukostamme poistuneen seitsemän topografin nimet. Pidimme hiljaisen hetken.

Hän toi esiin paikkatiedon nopean eteenpäin menon, unohtamatta mennyttä kartta-aikaa ja sen muistissa säilyttämistä. Meitä oli päiviä järjestämässä Mikon lisäksi Harri Mehto Jyväskylän yksiköstä. Hän huolehti, että kaikki tapahtui ajallaan ja sovitusti, sekä tämän jutun kirjoittaja.

”Kerran topografi, aina topografi” – olkoon ollut sitten myöhemmin missä tehtävissä hyvänsä. Toin tämän totuuden esiin. Takerruin topografi nimikkeen poistamiseen tasapäistämisvuosina. Olin ollut Karttakeskuksessa pitkään syrjässä päivän topografiasta, joten koin oikeutetusti voivani arvostella Topografit ry:n johtoa nimen luovuttamisesta. Te olitte voimakas yhdistys. Valtiovalta ajoi hajasijoitusyksikköä Vaasaan. Te sijoititte sen Seinäjoelle! Minulle on myöhemmin kerrottu kartoittaja nimikkeeseen päätymisen olleen torjuntavoitto. Pöyristyttävin esitys oli ollut jotain, ”karttatuotannon apuhenkilöstö” – ei kai sentään? Eihän kartoittaja ammattinimike ole huono. Se ei vain kuvaa täysin sitä kaveria, joka kuusikossa korkeuskäyriä piirtää – tekee topografiaa, ilman mittanauhaa ja prismaa. Tässä on se oleellisin ero. Vaikka topografi ei tänään kuusikossa käyriä piirräkään, tulkitsee hän ne ammattitaidollaan nykyaikaisilla kartoituskojeilla – laserkeilauksella.

Topografit ovat sisäistäneet työnsä, kuinka sen tekivät ja halunneet seurata, kuinka vastaava tulos tai parempi tehdään tänään. Siitä olivat kertomassa päivillä maanmittausinsinöörit Juha Vilhomaa ja Tuomo Lusa. Peruskartta on tänään itsessään selvyys, kuin aamuinen sanomalehti. Me emme mieti kuinka moneen toimintaan on peruskarttaa tarvittu. Se vaan on paikkatiedon perusta, mistä paikkatieto on alkunsa saanut ja jota pidetään ajan tasalla.
Meillä oli myös tietokilpailu, johon kysymykset oli kerätty ”Peruskarttamme pitkä polku” -teoksesta. Voiton vei 17 pisteellä 23:sta mahdollisesta Seppo Birkstedt. Kolmanneksi tuli Juha Vilhomaa. Insinöörien väliin toiseksi kiilasi topografi Jorma Rantanen. Mitalistit palkittiin.

Päiviä varjosti yhdistyksen purkamis-, ja sen myötä Reunanvertauspäivien lopettamisuhka. Meitä oli paikalla 55. Miksi sellainen toiminta pitäisi lopettaa, jonka ”Reunoja” tullaan vertaamaan ympäri maata.

Sunnuntaiaamuna oli päivä uusi. Lopettamisesta ei ollut ilmassa enää häivääkään. Topografien vaimot olivat ottaneet ohjat käsiinsä. Sen me miehet olemme tottuneet ja oikeaksi hyväksymään. Ouluun vuodelle 2020 – tämä on tähtäin.

Toimitus Author

Vastaa