Middelgrunden tuulifarmi sijaitsee vain 3,5 km Kööpenhaminan edustalta. Farmilla on 20 kahden megawatin turbiinia. Kun puisto rakennettiin 2000, paikallinen luonnonsuojelujärjestö vastusti hanketta ensin, mutta pyörsi sitten kantansa. Tuulipuistolla on 10 001 omistajaa. Paikallinen energiayhtiö omistaa voimalasta 50 % ja loput 10 000 omistajaa muodostuvat mm. yksityishenkilöistä. Ratkaisu on Tanskassa suorastaan tyypillinen. Esim. kaukolämpöverkoista suurin osa on yksityisessä omistuksessa. Kuva: Ari Laitala.
TEKSTI: ARI LAITALA
Sundar Pichai kävi tuomassa Googlen melko yllätyksettömät mutta toki kovin tervetulleet terveiset. Suomi on hyvä maa investoida paitsi palvelinkeskuksiin, myös tuulivoimaan. Lisää tuulivoimaa alkaa ripeästi nousta mm. Kainuuseen.
Siis Kainuuseen. Kainuuseen? Tähän on varmaan hyvät syynsä, mutta nippu jatkokysymyksiä herää. Googlen 20.9 ilmoittamissa investoinneissa on kysymys PPA-sopimuksista (Power Purchace Agreement). Ajatus on tällöin ostaa sähköä lähinnä omaan käyttöön pitkäaikaisella – enemmän tai vähemmän – kiinteähintaisella sopimuksella.
Googlen oma kysyntä on kovaa mm. Haminan datakeskuksessa. Kaikkea sähköä ei toki välttämättä tarvitse aina siirtää eli tapauskohtaisesti voidaan soveltaa myös tasemenettelyä. Tällöin esim. tuulisähkönä käytetään se määrä tuulisähköä, joka on tuotettu, vaikka tuulisähkönä tiettyyn pistorasiaan myyty sähkö ei varsinaista tuulisähköä olisikaan.
Lue koko artikkeli PDF-muodossa:
Read the article in English: