TEKSTI: HEIKKI LAHTINEN
Maankäytön tehokkuutta ja yhdyskuntarakenteen tiiviyttä pitää tutkia tarkemmin eri näkökulmista päätöksenteon tueksi. Taustalla olevat ilmiöt ovat monisyisempiä ja
tiivistäminen nähdään usein suppeasti vain väitettyjen positiivisten hyötyjen kautta. Makrotason tarkasteluissa on vaikea nähdä suoria perusteita tälle – tai ainakaan sille, että tiivistäminen olisi yksinomaan järkevää tehdä pistemäisillä korkeilla (vuokra)kerrostaloilla.
Yksistään ottamalla huomioon Maankäyttö-lehden numerossa 3/2022 avattu keskustelu kysyntätukien vaikutuksesta, johtopäätöksemme tulevaisuuden asumisesta voikin olla huomattavasti erilainen kuin viime vuosien keskustelussa on ollut esillä. Taustalla on ajatus siitä, että täällä Suomessa kaupungistuminen on viime aikoina tahdottu ymmärtää kovin yksipuolisesti (vuokra)kerrostalotuotantona sekä toisaalta siihen, että kysyntätukien vääristämänä olemme mahdollisesti kuvitelleet sinkkuuntumisen merkityksen liian voimakkaaksi ja siten tuottaneet tarpeettomasti pieniä asuntoja.
Tiivistäminen ja kaupungistuminen
Olemmeko me hirttäytyneet tiettyyn paradigmaan – esimerkiksi uuden asuntoalueen tiheyteen tonttien sisäisin määritelmin – liian kevyin perustein? Miksi tiheys kerrotaan yksinomaan positiivisena asiana, mitä mahdollisia negatiivisia vaikutuksia tiheydellä on, miten tiheys tulee mitata ja mikä olisi optimaalinen tiheys? Tai mitä se tarkoittaisi asuntotyyppeinä? Tuore selvitys Pientalot kaupungissa – kaavoituksen käyttämätön resurssi (Vaattovaara ym. 2022) antaa useita ajatuksia tähän. Empiiristä aineistoista makrotalouden tasolla on itse vaikea löytää tukea (vuokra)kerrostalorakentamisen oikeutukselle haluttuna ja tarpeellisena johtavana kehityssuuntana. Siksi tässäkin joudutaan esittämään jatkokysymyksiä ja jatkotutkimusta todellakin tarvitaan: ei riitä, että puhutaan tehostamisesta tai tiivistämisestä, vaan pitää kyetä vastaamaan myös kysymyksiin miksi, mitä, kenelle ja miten?
Lue koko artikkeli PDF-muodossa: