Insinööriosaaminen esillä näyttelyissä – vuorovaikutusta monialaisen tuottamisen keinoin

TEKSTI: MARIKA AHLAVUO JA HANNU HYYPPÄ
Näyttelyissä tutustutaan tilaan koottuun kokonaisuuteen rennosti, osana muuta yleisöä. Parhaimmillaan näyttelykokemus virkistää ja innostaa katsomaan tuttua ja tarinallistettua ympäristöä tai ilmiötä uusin silmin.

Näyttelyn kokoaminen alkaa tarinallisen idean, tarkoituksen ja tavoitteiden määrittelyllä. Instituutin artisteja ovat tutkijat ja heidän tekemät digiaineistot. Näyttelyn konsepti rakennetaan aina yhteistyökumppaneiden toiveiden pohjalta. Näyttelykuratointi tai tuottaminen astuvat tässä kohtaa esiin.

Onnistunut näyttely rentouttaa ja inspiroi

Tiedon nykyistä nopeampi siirto yhteiskunnan käyttöön on luontevaa näyttelyiden muodossa. Tiedon keräämisen ja välityksen ekosysteemi sekä toiminnan pelisääntöjen sopiminen kuuluvatkin erilaisten hankkeiden alkutoimintoihin, jolloin ratkaistaan se, kuinka uuden tiedon kerääminen, jäsentäminen, julkaiseminen ja popularisointi ovat hallittavissa ja esitettävissä eri yleisöille. Mutta kuinka saadaan luotua monialaisia kaikenikäisten avoimia yleisötilaisuuksia?

Lue koko artikkeli PDF-muodossa:

Toimitus Kirjoittaja

Vastaa