TEKSTI: JUHA HYYPPÄ, HANNU HYYPPÄ, MARIKA AHLAVUO, EIJA HONKAVAARA, MATTI VAAJA, MATTI KURKELA, ANTERO KUKKO JA HARRI KAARTINEN
Suomen Akatemian johtamana laadittu tuore Tieteen tila ja taso -raportti on julkaistu. Siinä käytetään top 10 -indeksiä kuvaamaan eniten viittauksia saaneiden tieteellisten julkaisujen suhteellista osuutta kaikista julkaisuista. Esimerkiksi nelivuotiskaudella 2005–2008 julkaisujen keräämien viittauksien Suomen top 10 -indeksi oli 1,02 – maailman keskitaso oli 1,0. Nyt analysoitu vuosien 2015–2018 julkaisujen top 10 -indeksi oli 1,07 eli 10,7 % suomalaisista julkaisuista oli maailman 10 % parhaimmiston joukossa. Suomen paras tutkimuslaitos oli jälleen kerran Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus (MML, NLS) indeksillä 1,58. Luonnonvarakeskuksen indeksiksi muodostui 1,1 ja Ruokaviraston indeksi oli 1,24.
Tieteen tila ja taso -raportissa on tänä vuonna keskitytty tunnistamaan ja analysoimaan niitä harvoja osaamiskeskittymiä, joissa suomalaiset ovat maailman huipulla. Suomen Akatemia analysoi yli 1 000 erilaista klusteria, joissa suomalaisilla on vahvaa näyttöä osaamisesta. Maanmittauslaitos ja Aalto-yliopisto ovat yhdessä mukana kahdessa maankäyttöalan huippuosaamisklusterissa (droonit ja laserkeilaus). Maanmittauslaitos on näissä klustereissa todellinen ”primus motor” Suomessa. Molemmat klusterit ovat kaikista aloista valitun parhaimman 24 osaamisalueen joukossa Suomessa.
Lue koko artikkeli PDF-muodossa: