TEKSTI: PYRY KETTUNEN JA MIKKO RÖNNEBERG
Maanmittauslaitoksen kiinteistörekisterikartan tarkentamista joukkoistamisen voimin selvitetään koko kansan Pyykkijahti-älypuhelinpelillä. Pelin avulla tutkitaan älypuhelinpaikannuksen tarkkuutta sekä joukkoistamisen ja pelillistämisen toimivuutta maastotiedon keräämisessä. Älypuhelinpaikannus riittää ainakin aiemmin heikosti paikannettujen rajamerkkien sijaintitarkkuuden parantamiseen. Pelaajia innostaa osallistumaan luonnossa liikkumisen lisäksi erityisesti hyvän tekemisen ja osallistumisen ilo.
Maanmittauslaitos on jo useissa projekteissaan selvittänyt joukkoistamisen potentiaalia digitalisoituneessa maailmassa, jonka täysin arkipäiväistynyt tietojenkäsittelyvälineistö tietokoneista älypuhelimiin voi mahdollistaa viranomaistasoisen tiedon keräämisen sopivasti suunnitelluilla ohjelmistoilla. Joukkoistaminen ei kuitenkaan ole pelkästään uusi ilmiö: esimerkiksi Suomessa on vanhastaan vahvat talkooperinteet ja maailmalla suurimmat kehityshankkeet ovat aina vaatineet massiivisten ihmismäärien yksilöllistä ponnistelua yhteisesti jaettujen päämäärien eteen.
Suomessa moni muistaa menneiden vuosikymmenten rajamerkkien signalointitalkoot, kun yksityiset maanomistajat ja talkooväet näkyvöittivät rajapyykkejä ilmakuvauksia varten valkoisella muovilla signaloimalla ja merkin ympäristöä raivaamalla. Tuostakin toiminnasta voitaisiin käyttää sittemmin yleistynyttä termiä joukkoistaminen, joka tätä nykyä viittaa yleensä henkilökohtaisten tiedonkäsittelylaitteiden hyödyntämiseen tiedonkeruussa. Tässä modernissa mielessä ollaankin liikkeellä myös Maanmittauslaitoksen uusimmassa joukkoistamissovelluksessa nimeltä Pyykkijahti, jossa selvitetään henkilökohtaisten älypuhelinten mahdollisuuksia tarkentaa Suomen kiinteistörekisterikarttaa.
Lue koko artikkeli PDF-muodossa: