Kiertometallia romuesineistä ja -rakenteista

Terästeollisuus on yksi merkittävimmistä ilmastopäästöjen aiheuttajista maailmassa. Euroopassa tämä teollisuudenala tuottaa noin 10 % kaikista hiilidioksidipäästöistä. Hiilijalanjäljen ja muiden ympäristöhaittojen pienentämiseksi osa terästeollisuuden tarvitsemasta raaka-aineesta voidaan korvata kaupunkikaivosten tuottamalla kiertometallilla, mikä keventää merkittävästi teollisuudenalan ympäristöjalanjälkeä. Kaupunkikaivostoiminnassa yhteiskunnan tarvitsemat metallit louhitaan ja jalostetaan raaka-aineeksi elinkaarensa lopun saavuttaneista kaupunkirakenteista, koneista, laitteista ja esineistä – käytännössä siis romuista […]

Selvitys: Tuulivoiman positiiviset ilmastovaikutukset moninkertaisesti negatiivisia suuremmat

Etha Windin tuoreen selvityksen mukaan tuulivoiman päästövähennysvaikutus on 50 kertaa suurempi kuin sen ilmastonegatiiviset vaikutukset. Negatiivisia vaikutuksia on mm. metsän raivaaminen tuulivoiman käyttöön. On arvioitu, että 100 terawattitunnin (TWh) tuulivoimatuotannon tarvitsema maapinta-ala olisi noin 0,15 % Suomen metsäpinta-alasta. Viime vuonna tuulivoimatuotanto oli Suomessa 11,5 TWh. Tuulivoiman määrä kasvaa tasaisesti ja arvioiden mukaan yli kolmannes Suomen […]

Rahoitusta haettavissa Pohjois-Suomen entisten turvetuotantoalueiden ennallistamiseen ja jälkikäyttöön

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on avannut hankehaun JTF-rahastosta (Just Transition Fund, oikeudenmukaisen siirtymän rahasto) turvetuotannosta poistuvien soiden ennallistamiseen ja jälkikäyttöön liittyville hankkeille. Rahoituksella pyritään ehkäisemään energiaturpeen käytön vähentymisestä aiheutuvia haittoja, ja osa rahoituksesta suunnataan entisten turvetuotantoalueiden ennallistamiseen ja jälkikäytön edistämiseen. Jatkuva hankehaku on käynnissä Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa 15.12.2023 asti. Rahoitusta voivat hakea kunnat, kuntayhtymät, kehitysyhtiöt ja […]

Forssassa tutkitaan esteettömyyttä mobiilipelin avulla

Forssalaiset pääsevät kartoittamaan kotikaupunkinsa esteettömyyttä maailmanlaajuisestikin katsottuna uudenlaisella tavalla, mobiilipelin avulla. Kyseessä on Forssan kaupungin pilottiprojekti, jossa kuntalaiset osallistuvat kaupungin kävelykatujen esteettömyyskartoitukseen. Pilotti toimii puhelimelle ladattavan mobiilipelin avulla. Tavoitteena on tuottaa kaupungille tietoa esteettömyyden nykytilasta ja kehityskohteista. Kaupungin mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta maailmassa, kun esteettömyyttä kartoitetaan mobiilipelillä tapahtuvan joukkoistamisen keinoin.

Forenom ennustaa neljää trendiä liikematkustamiseen 2023

Koronapandemia aiheutti muutoksen matkustajien tarpeisiin. Tämä näkyy myös liikematkoissa, kun työmatkoja on korvattu digitaalisilla tapaamisilla. Monet yritykset pyrkivät edelleen vähentämään työmatkoja säästääkseen rahaa ja ympäristöä, fyysisen yhteyden merkitys yhteishengen rakentamiselle ei ole kadonnut. Forenomin mukaan näyttää siltä, että kun oleskelun pituus kasvaa, raja matkustamisen ja asumisen välillä hämärtyy. Samalla kodinomaisten, pidempään asumiseen tarkoitettujen palveluiden tarve […]

LUT-yliopisto kehittää ratkaisua hulevesien puhdistukseen rakennus- ja purkujätteistä

Ravinteita, mikromuoveja ja muita haitta-aineita huuhtoutuu hulevesien mukana vesistöihin. LUT kehittää hulevesien puhdistukseen uutta suodatinratkaisua rakennus- ja purkujätteistä kolmivuotisessa hankkeessa. Hulevedet eli sade- ja sulamisvedet sisältävät mm. ravinteita, raskasmetalleja, kiintoainesta, öljyä ja mikromuoveja aikaisemmin arvioitua enemmän. Hulevedet johdetaan kaduilta usein hulevesiviemäreihin tai ojiin, joista ne päätyvät käsittelemättöminä vesistöihin. Vesistöissä aineet voivat olla haitallisia vesieliöstölle kuten […]

Raportti: Esteettömyys avaa rakennetun ympäristön kaikkien käyttöön

Ympäristöministeriö asetti vuoden 2022 lopulla työryhmän muodostamaan tilannekuvan rakennetun ympäristön esteettömyydestä. Nyt työ on koottu raporttiin, joka sisältää ehdotuksia toimenpiteiksi ja esimerkiksi lainsäädännön kehittämiseksi. Esteettömyys vaikuttaa suoraan ihmisten yhdenvertaisuuteen rakennetussa ympäristössä. Esteettömyyden ylläpitäminen ja parantaminen vaativat jatkuvaa huomiota käytössä ja kunnossapidossa sekä korjaus- ja muutostöissä. Velvoittavat määräykset koskevat käytännössä uudisrakentamista ja rakennusluvanvaraisia korjaus- ja muutoshankkeita. […]

Nuoret istuttavat Taimiteossa yli 185 000 puun taimea kesällä 2023

Nuorisojärjestö 4H ja Taimiteko-kumppanit työllistävät kesäkuussa 2023 alle 18-vuotiaita nuoria kesätöihin ympäri Suomea. Samalla Suomeen syntyy 93 hehtaaria uutta metsää. Nuoret istuttavat yli 185 000 kuusen ja männyn taimea 14 paikkakunnalla ympäri Suomea. Istutetuista puun taimista syntyy noin 93 hehtaaria uutta metsää. Istutukset tehdään pääosin turvetuotannosta poistuneille maa-alueille. Istutuskohteet ovat tänä vuonna Sonkajärvellä, Kärsämäellä, Pieksämäellä, […]

Maakuntien tilakeskus hyvinvointialueiden omistukseen

Maakuntien tilakeskuksen omistuspohja laajeni vuodenvaihteessa hyvinvointialueille, Helsingin kaupungille ja HUS-yhtymälle. Yhtiön omistajana jatkaa Suomen valtio. Yhtiölle on valittu uusi hallitus ja hallituksen puheenjohtaja. Omistusmuutos perustuu Maakuntien tilakeskuksen nimeämiseen vuonna 2021 laissa hyvinvointialueesta mainituksi kiinteistö- ja toimitilahallinnon osaamiskeskukseksi. Osaamiskeskus tuottaa kiinteistö- ja toimitilajohtamisen asiantuntijapalveluita sekä kokoaa, käsittelee, analysoi ja julkaisee toimitilajohtamisessa tarvittavaa tietoa. Yhteistyön tuloksena hyvinvointialueiden […]

Kunnat toteuttaneet homevapaita kouluja 2,3 miljardin arvosta vuosina 2009–2022

Tuore tilastojulkaisu kuntien elinkaarimallilla toteuttamista koulu- ja toimi­tilarakennuksista kertoo rakannustavan suosion maltillisesta kasvusta. Lisäksi tilastot osoittavat elinkaarimallin olevan kunnalle kustannuksiltaan 14 % edullisempi verrattuna perinteiseen rakentamis- ja ylläpitotapaan.  Julkaisun on koostanut investointi- ja rakennushankkeiden asiantuntijayritys CAPEX Advisors, joka on kerännyt tilastoja kuntien elinkaarihankkeista vuodesta 2009. Elinkaarirakentamisessa kunta tilaa yhdellä sopimuksella sekä koulun tai muun toimitilan […]

Sade- ja sulamisvesien mukana kulkeutuu vesistöihin saasteita arvioitua enemmän

Uuden tutkimustiedon mukaan hulevedet eivät ole niin puhtaita kuin aiemmin on arvioitu. Hulevedet sisältävät muun muassa ravinteita, raskasmetalleja, suoloja (kloridia ja natriumia), kiintoainesta, öljyjä ja hiilivetyjä sekä mikromuoveja. Sateiden ja sulavan lumen synnyttämä hulevesi johdetaan usein pois kaduilta hulevesiviemäreihin tai ojiin, joista ne lopulta päätyvät käsittelemättä mereen tai vesistöön. Tiedot käyvät ilmi ympäristöministeriön koordinoiman Vesiensuojelun […]

Huoneistotietojärjestelmään siirtymistä voi seurata maanmittauslaitoksen verkkopalvelussa

Huoneistotietojärjestelmään siirrettyjen asunto-osakeyhtiöiden määrää voi nyt seurata Maanmittauslaitoksen palvelussa www.osakehuoneistorekisteri.fi. Maanmit­tauslaitos julkaisee tuoreet tilastot kunnittain ja maakunnittain kerran kuussa. Kunnista on tilastoitu huoneistotietojärjestelmään siirtyneiden taloyhtiöiden määrä, asunto-osakeyhtiömuotoisten taloyhtiöiden kokonaismäärä sekä järjestelmään siirtyneiden yhtiöiden prosenttiosuus kaikista taloyhtiöistä. Huoneistotietojärjestelmä kattaa tällä hetkellä noin 12 % Suomen taloyhtiöstä, joita on noin 90 000. Maakunnittain ja kunnittain aktiivisuus vaihtelee […]

Maailman soilla on keskeinen merkitys ilmastonmuutoksen hillinnässä

Maapallon maapinta-alasta 3–4 % on soita, mutta niihin on varastoitunut lähes kolmannes maaperään sitoutuneesta hiilestä. Maailmanlaajuisesti jo 12 % soista turpeen kertyminen on loppunut ja niistä on tullut päästölähteitä. YK:n ympäristöohjelman (UNEP) julkaisema Global Peatlands Assessment arvioi, että Euroopassa lähes 50 % suoalasta on ojitettu ja sen ekologinen tila heikentynyt. Maailmanlaajuisesti soita on ojitettu 50 […]

Palautetta pyöräteiden talvikunnosta mobiilipelin avulla

Väylävirasto ottaa Oulun ja Kempeleen alueella alkuvuodeksi käyttöön mobiilipelin, jolla kuntalaiset voivat ansaita rahaa merkitsemällä kartalle pyöräteiden talvikunnossapidon ongelmakohtia. Palautetta kerätään päivittäin lumenauraukseen, liukkauteen sekä epätasaisuuteen liittyen. Palautteenkeruu toteutetaan yhteistyössä Autori Oy:n kanssa Crowdsorsa-mobiilipelillä, jonka kartalle pelaajat keräävät havaintojaan pyörätieväylien ongelmakohdista ottamalla niistä valokuvia. Kukin palaute on arvoltaan 50 senttiä, jonka pelaaja ansaitsee tililleen. Tammikuun […]

Kiinteistökauppojen määrissä ja hinnoissa laskua

Maanmittauslaitos kokosi kiinteistöjen kauppahinnat ja kauppojen lukumäärät ajalta 1.1.–30.9.2022. Kauppamäärät ovat laskenee selvästi niin rakennetuissa kuin rakentamattomissa tonteissa sekä metsä- ja peltokaupoissa. Epävarmuus markkinoilla sekä kotitalouksien heikentynyt luottamus omaan talouteen heijastuvat kiinteistökauppojen lukumääriin. Maanmittauslaitoksen tilastojen mukaan tänä vuonna lokakuun alkuun mennessä oli tehty 48 300 kiinteistökauppaa, mikä on 16 % vähemmän kuin viime vuonna vastaavana […]

Kiinteistösijoitukset hidastuvat loppuvuonna epävarmassa markkinaympäristössä 

Suomen kiinteistömarkkina kohtaa tällä hetkellä haasteita, jotka liittyvät erityisesti talouskasvun hidastumiseen ja korkeampiin rahoituskustannuksiin. Newsecin markkinakatsauksen mukaan vuoden 2022 ensimmäinen vuosipuolisto oli vielä vauhdikas: 4,3 miljardin euron kaupankäyntivolyymi on historian vahvin ensimmäinen puolivuosi. Kolmannen vuosineljänneksen aikana vauhti on puolestaan kokonaisuudessaan hieman normaalia hitaampaa, volyymin ollessa 1,4 miljardia euroa. Kolmannen vuosineljänneksen kaupankäyntivolyymi jää noin 6 % […]

Suomalaisia kaupunkeja nostettu jälleen maailman johtavien ilmastokaupunkien joukkoon

Maailmanlaajuisen ympäristövaikutusten laskemiseen ja raportointiin erikoistuneen järjestön CDP:n vuosittaiselle A-listalle on nostettu jälleen suomalaiskaupunkeja. Listalle nousivat tänä vuonna Oulu, Tampere, Lahti, Vantaa ja Turku. Listalle nostetut kaupungit osoittavat ilmastojohtajuutta ja toteuttavat raportoimansa datan mukaan kaksi kertaa enemmän ilmastonmuutoksen hillitsemis- ja sopeutumistoimenpiteitä kuin listan ulkopuoliset kaupungit. Listalla on vuonna 2022 yhteensä 123 kaupunkia. Vain 12 prosenttia […]

Vuoden maisema-arkkitehtuuriteko valittu

Suomen Maisema-arkkitehtiliitto MARK ry palkitsi Maiseman tekijät -kirjan Vuoden maisema-arkkitehtuuritekona Maisema-arkkitehtuuripäivässä lokakuussa 2022. Jyrki Sinkkilän, Aapo Pihkalan ja Emilia Weckmanin teos on ensimmäinen maisema-arkkitehtien työtä esittelevä kirja Suomessa. Kirja nostaa esille suomalaisten maisema-arkkitehtien monipuolista ammattikuvaa ja asiantuntemusta sekä alan laajaa tehtäväkenttää. Tuomariston mukaan teos lisää ansiokkaasti ymmärrystä maisema-arkkitehtuurista, kasvattaa alan kiinnostavuutta sekä kutsuu syventymään siihen, […]

Julkinen latausinfra­struktuuri laajentuu tasaista vauhtia Suomessa

Useampi kuin joka kolmas uusi henkilöauto kulkee jo uusilla käyttövoimilla. Myös sähköautoja ja ladattavia hybridejä palveleva julkinen latausinfrastruktuuri on jo varsin kattava koko maassa, selviää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin laatimasta liikenteen vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluinfrastruktuurin nykytilaa tarkastelevasta muistiosta. Muistio on tehty liikenne- ja viestintäministeriön toimeksiannosta kansallisen jakeluinfratyön tueksi. Suomessa jo lähes 1 800 julkista latausasemaa ja […]

Työympäristöissä korostuvat nyt henkilöstön hyvinvointi ja työntekijöiden kohtaamispaikat

Vuoden työympäristöteko -kilpailussa etsittiin jälleen parhaita työympäristöjä yrityskulttuurin, uusien työvälineiden, fyysisen työympäristön, vastuullisuuden sekä suurten työympäristötekojen kategorioissa. Kaikissa kilpailuun osallistuneissa teoissa työympäristömuutosta lähdettiin tekemään työntekijäkokemus ja työntekijöiden hyvinvointi edellä. Jo neljännen kerran järjestetty vuosittainen työympäristötekokilpailu keräsi tänä vuonna huimat 24 osallistujaa. Voittajiksi valittiin tekoja, joita yhdistävät työhyvinvointi ja työntekijöiden kohtaaminen. Kilpailussa oli tänä vuonna viisi […]

Kirja eräästä ihmiskohtalosta

TEKSTI: PEKKA LEHTONEN Markku Pohja on perusteellisesti paneutunut entisen kotikaupunkinsa Mäntän eräisiin historiallisiin taustoihin. Hän on toiminut aikanaan Mäntän kaupungingeodeettina. Vuonna 2015 hän julkaisi kirjan Mäntän paikat ja paikannimet. Siitä oli haastattelu Maankäytössä 4/2015. Vuonna 2021 häneltä ilmestyi Mäntän torpat, siitä oli esittely Maankäytössä 3/2021. Uusimpana Markulta on ilmestynyt tänä vuonna 36-sivuinen kirja Frans Henrik […]

NASA kiinnostunut kartoittamaan Kuuta suomalaisella innovaatiolla

Yhdysvaltain avaruushallinto NASA haluaa selvittää, voisiko astronautin selkään kiinnitettävä reppukeilain kartoittaa ympäristöä reaaliajassa ja tehdä siitä samalla 3D-mallin. NASAn testaaman keilaimen taustalla on vuosien yhteistyö NASAn ja Paikkatietokeskus FGI:n asiantuntijoiden välillä. Vuonna 2011 tutkimusprofessorit ­Antero Kukko ja Harri Kaartinen kehittivät ensimmäisen laserkeilausrepun ja yhteistyö Paikkatietokeskuksen ja NASAn välillä alkoi 2014. Kannettavalla reppukeilaimella tutkijat harjoittelevat Kuun tutkimista […]

Kuntien parhaita kiertotaloustekoja palkittiin

Tampereen kaupunki, Lounais-Suomen jätehuolto, Lahden kaupunki, Polkka – Pohjois-Karjalan tukipalvelut oy ja Riihimäen kaupunki on palkittu kiertotaloutta vauhdittavista toimenpiteistään ”Kuntien parhaat kiertotalousteot” -kilpailussa. Kilpailun tarkoituksena oli kannustaa kuntia tekoihin, joilla voidaan edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä ja vähentää haitallisia ympäristövaikutuksia. Kilpailun järjestivät yhdessä Suomen ympäristökeskus, Kuntaliitto ja Sitra. Kilpailun raati valitsi 20 finalistin joukosta voittajaksi Tampereen […]

Suomi jälleen toisella sijalla kansainvälisessä vertailussa digitalisaation hyödyntämisessä

Suomi sijoittui kolmatta vuotta peräkkäin toiselle sijalle Digibarometrin kansainvälisessä vertailussa. Viime vuoden tavoin ensimmäiseksi sijoittui Tanska ja tällä kertaa kolmanneksi nousi Norja. Digibarometrissa mitataan digitaalisuuden yhteiskunnallista hyödyntämistä ja tehdään vertailua maiden välillä. Mittaus toteutetaan kolmella tasolla (edellytykset, käyttö, vaikutukset) ja kolmella pääsektorilla (yritykset, kansalaiset, julkinen sektori). Suomi menestyi parhaiten julkisen sektorin vertailussa ja heikointa puolestaan […]

Talouden taantuma painanee asuntomarkkinoita ensi vuonna

OP Ryhmän asuntomarkkinakatsauksen mukaan asuntomarkkinoiden huippu on ohitettu, kysyntä laantunut ja hintakehitys kääntynyt heikommaksi. Katsaus ennustaa asuntojen hintojen laskevan ensi vuonna keskimäärin 1-3 prosenttia korkojen nousun ja talouskasvun hiipumisen myötä. Korkeana pysyttelevän inflaation nähdään laskevan asuntojen reaalihintoja selkeästi niin tänä kuin ensi vuonnakin. Katsauksen mukaan asuntokauppaa käydään yhä kohtalaisesti, mutta aktiviteetti on laskenut vuoden alkupuoliskolla […]

Maisemapäivä kutsuu kokemaan maisemaa lokakuussa

Kansainvälistä Maisemapäivää vietetään torstaina 20.10.2022 Euroopan neuvoston maisemayleissopimuksen vuosipäivänä. Maisemapäivän tavoitteena on kannustaa osallistumaan maisemien tarkasteluun ja niitä koskevaan päätöksentekoon. Maisemapäivään kuuluu kampanjoita, kilpailuita ja ohjattuja maisemakävelyjä, jotka tarjoavat mahdollisuuksia tutustua maisemiin uusista näkökulmista. Halutessaan kuka tahansa voi järjestää Maisemapäivän yhteyteen soveltuvaa ohjelmaa. Ympäristöministeriö kannustaa organisaatioita ja yhteisöjä miettimään, miten ne voisivat nyt ja tulevina […]

Joensuun kaupungintalosta tulossa museo

Joensuun kaupungin suunnitelmat muuttaa nykyinen kaupungintalo museoksi etenee. Aiemmin Museovirasto nosti esiin monia hankkeen ongelmakohtia, joihin on on löydetty ratkaisut tarkennetuissa suunnitelmissa. Joensuun kaupungintalo on valmistunut vuonna 1914 ja rakennuksessa on nykyisellään kaupungin hallinnon lisäksi kaupunginteatteri sekä kaksi ravintolaa. Rakennus on yksi arkkitehti Eliel Saarisen merkittävimmistä töistä ja se on suojeltu. Kaupungintalolle tehtävä remontti maksaa […]

IPCC: Nykyiset toimet eivät riitä rajoittamaan lämpenemistä 1,5 asteeseen

Hallitusten välinen ilmastonmuutospaneeli (Intergovernmental Panel on Climate Change, IPCC) julkaisi huhtikuussa 2022 kolmannen osan kuudennesta arviointiraportistaan. Raportti korostaa, että maapallon ilmaston tila heikkenee nopeasti, mutta ratkaisujakin on jo olemassa. IPCC:n tuoreimmassa raportissa todetaan, että päästövähennystoimia on kiihdytettävä jo seuraavan vuosikymmenen aikana, jotta kansainväliset tavoitteet ilmaston lämpenemisen rajaamiseksi voitaisiin saavuttaa. Kasvihuonekaasupäästöt ovat kasvussa kaikilla sektoreilla. Nykyisen […]

Helmi-ohjelmasta yhteensä 3,5 miljoonaa euroa tukea luonnon monimuotoisuutta vahvistaviin töihin

Uudenmaan ELY-keskus on myöntänyt kunnille ja järjestöille 3,5 miljoonaa euroa tukea elinympäristöjen hoitoon ja kunnostamiseen. Kyseessä on järjestyksessään toinen Helmi-ohjelman avustushakukierros kunnille ja ensimmäinen, joka suunnattiin myös järjestöille. Tukea myönnettiin yhteensä 60 hankkeelle. Hankkeiden on määrä toteutua vuoden 2023 loppuun mennessä. Avustuksen kohteena on mm. soiden ennallistamista, pienvesien, rantaluonnon, lintuvesien ja kosteikkojen kunnostusta sekä perinnebiotooppien […]

Ympäristöministeriöltä avustusta ikääntyneiden asumisen kehittämishankkeille

Ympäristöministeriön Ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelma myönsi tänä vuonna avustusta yhteensä lähes miljoona euroa 18 eri hankkeelle. Avustettavilla hankkeilla tuetaan kuntien ja hyvinvointialueiden varautumista ikääntyneiden asumisen tarpeisiin, edistetään asuntokannan korjaamista, luodaan erilaisia asumisratkaisuja sekä kehitetään asuinalueita ikäystävällisemmiksi. Ympäristöministeriön johdolla toteutettavan Ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelman (2020–2022) tavoitteena on parantaa ikääntyneiden asumisoloja erilaisin keinoin ja vastata ikäihmisten muuttuviin asumisen tarpeisiin. […]

Siirry työkalupalkkiin